I-SHO:2022:4

RATKAISUN KESKEINEN SISÄLTÖ

Käräjäoikeus ei ollut, lykätessään hakijan avioeroasian harkinta-ajalle, lähettänyt hakijalle ilmoitusta avioeron harkinta-ajan alkamisesta eikä ohjeita siitä, milloin hakija voi aikaisintaan tai viimeistään hakea lopullista avioeroa. Oikeudenkäyntivirheen johdosta hakija ei ollut voinut hakea avioeroa laissa säädetyssä määräajassa.

Hovioikeus katsoi, että oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 17 §:ää oli perusteltua tulkita hakijan perusoikeuksia parhaiten toteuttavalla tavalla ja että avioliittolain 26 §:n 2 momentissa tarkoitettu aika, jonka kuluessa uusi avioerovaatimus on esitettävä, voitiin oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 17 §:n nojalla palauttaa. Koska hakija ei ollut voinut toimia laissa säädetyssä määräajassa käräjäoikeuden tekemästä virheestä johtuen, oli määräajan palauttamiselle olemassa erittäin painavat syyt.

ITÄ-SUOMEN HOVIOIKEUDEN PÄÄTÖS 16.6.2022

Vaatimukset hovioikeudessa

Hakemus

A on hovioikeuteen 9.3.2022 saapuneessa hakemuksessaan vaatinut, että hovioikeus palauttaa hänelle määräajan avioeron hakemiseksi.

A on 1.2.2021 laittanut avioerohakemuksen vireille Pohjois-Savon käräjäoikeudessa. Käräjäoikeus on antanut hakemuksen tiedoksi B:lle 1.2.2021. Käräjäoikeus ei ole lähettänyt A:lle ilmoitusta avioeron harkinta-ajan alkamisesta eikä ohjeita siitä, milloin A voi aikaisintaan tai viimeistään hakea lopullista avioeroa. A ei siten ole voinut hakea avioeroa määräajassa. Näin ollen asiassa on erityisen painavia syitä palauttaa menetetty määräaika.

Pohjois-Savon käräjäoikeuden lausuma

Asiaa käsitellyt käräjätuomari on lausumassaan ilmoittanut, että A:n esittämä siitä, että käräjäoikeus ei ole missään vaiheessa lähettänyt A:lle ilmoitusta avioeron harkinta-ajan alkamisesta eikä ohjeita siitä, milloin A voi aikaisintaan hakea lopullista avioeroa ja milloin sitä on viimeistään haettava, pitää paikkansa. Avioerohakemus on annettu B:lle todisteellisesti tiedoksi 1.2.2021. Lisäksi käräjätuomari on lausumassaan ilmoittanut, ettei hän ole myöskään avioeron hakemiseen tai harkinta-ajan alkamiseen liittyen antanut A:lle ohjeita tai keskustellut hänen kanssaan puhelimitse.

Hovioikeuden ratkaisu

Perustelut

Kysymyksenasettelu

Avioliittolain 25 §:n 1 momentin mukaan puolisoilla on oikeus saada avioero harkinta-ajan jälkeen.

Avioliittolain 26 §:n 1 momentin mukaan harkinta-aika alkaa siitä, kun avioliiton purkamista koskeva puolisoiden yhteinen hakemus on jätetty tuomioistuimelle tai sen kansliaan tai kun puolison hakemus on annettu tiedoksi toiselle puolisolle. Pykälän 2 momentin mukaan, kun harkinta-aikaa on kulunut vähintään kuusi kuukautta, puolisot tuomitaan avioeroon, jos he yhdessä sitä vaativat tai toinen heistä sitä vaatii. Vaatimus on tehtävä ennen kuin vuosi on kulunut harkinta-ajan alkamisesta.

Avioliittolain 29 §:n mukaan, jos asiaa ei voida ratkaista heti sen vuoksi, että puolisot voidaan tuomita avioeroon vasta harkinta-ajan kuluttua, tuomioistuimen on lykättävä asian käsittely avioeron osalta. Samalla tuomioistuimen on ilmoitettava, miten asia on harkinta-ajan kuluttua saatettava jatkokäsittelyyn.

Lykätessään A:n avioeroasian harkinta-ajalle käräjäoikeus ei ole lähettänyt A:lle ilmoitusta avioeron harkinta-ajan alkamisesta eikä ohjeita siitä, milloin A voi aikaisintaan tai viimeistään hakea lopullista avioeroa. Asiassa on siten tapahtunut oikeudenkäyntivirhe, jonka seurauksena A ei ole voinut hakea avioeroa laissa säädetyssä määräajassa.

Asiassa on kysymys siitä, voidaanko A:lle palauttaa avioliittolain 26 §:n 2 momentin mukainen määräaika avioerovaatimuksen tekemiseksi.

Sovellettava oikeussäännös ja oikeuskäytäntö

Oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 17 §:n mukaan sille, joka laillisen esteen vuoksi ei ole voinut määräajassa ilmoittaa tyytymättömyyttään tahi hakea muutosta tai takaisinsaantia taikka ryhtyä muuhun toimeen oikeudenkäynnissä taikka joka muutoin esittää anomuksensa tueksi erittäin painavia syitä, voidaan hakemuksesta palauttaa menetetty sellainen määräaika.

Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 1991:77 on katsottu, että avioliittolain 26 §:n 2 momentissa tarkoitettu aika, jonka kuluessa uusi avioerovaatimus on esitettävä, ei ole sellainen määräaika, joka voidaan oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 17 §:n nojalla palauttaa.

Hovioikeuden arvio ja johtopäätös

Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisussa KKO 1991:77 tehty linjaus on sinällään selkeä eikä se ole miltään osin tulkinnanvarainen.

Arvioitaessa korkeimman oikeuden ratkaisun merkitystä nyt käsillä olevaa asiaa ratkaistaessa on kuitenkin otettava huomioon, että ratkaisun antamisen jälkeen maassamme on toteutettu ensin vuonna 1995 perusoikeusuudistus ja sen jälkeen laajempi perustuslakiuudistus vuonna 2000.

Perustuslain 2 §:n mukaan julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin ja kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia. Hovioikeus toteaa, että A on voinut omassa toiminnassaan tämän mukaisesti luottaa siihen, että käräjäoikeus toimii asiassa lain mukaisesti.

Perustuslain 21 § takaa jokaiselle perusoikeutena oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin. Perustuslain 22 §:n mukaan julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen.

Hovioikeus toteaa, että käräjäoikeuden oikeudenkäyntivirheestä johtuen A:n asian käsittely ei ole täyttänyt oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimuksia ja on siten ollut hänen perusoikeuksiensa vastainen.

Eduskunnan perustuslakivaliokunta on todennut, että tuomioistuinten tulee valita perusteltavissa olevista lain tulkintavaihtoehdoista sellainen, joka parhaiten edistää perusoikeuksien toteutumista ja joka eliminoi perustuslain kanssa ristiriitaisiksi katsottavat vaihtoehdot (PeVM 25/1994, s. 4). Myös korkein oikeus on useissa ratkaisuissaan todennut perustuslain 22 §:n velvoittavan tuomioistuimen valitsemaan mahdollisista lain tulkintavaihtoehdoista perusoikeudet parhaiten turvaavan vaihtoehdon (esim. KKO 2021:42, KKO 2021:53 ja KKO 2022:26).

Hovioikeus toteaa, että oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 17 §:n tulkitseminen niin, että se mahdollistaisi määräajan palauttamisen A:lle, ei ole lain sanamuodon vastainen. Myös oikeuskirjallisuudessa on suhtauduttu kriittisesti edellä mainitun korkeimman oikeuden ratkaisun linjaukseen ja on katsottu, että avioliittolain 26 §:n 2 momentin mukaisen määräajan palauttamisen tulisi olla mahdollista (Havansi 2004, Määräajat ja oikeudenkäynti, s. 215–218).

Johtopäätöksenään hovioikeus katsoo, että oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 17 §:ää on edellä mainitut oikeusohjeet huomioon ottaen perusteltua tulkita A:n perusoikeuksia parhaiten toteuttavalla tavalla. Näin ollen hovioikeus katsoo, että avioliittolain 26 §:n 2 momentissa tarkoitettu aika, jonka kuluessa uusi avioerovaatimus on esitettävä, voidaan oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 17 §:n nojalla palauttaa. Koska A ei ole voinut toimia laissa säädetyssä määräajassa käräjäoikeuden tekemästä virheestä johtuen, on määräajan palauttamiselle olemassa erittäin painavat syyt.

Päätöslauselma

A:lle palautetaan avioliittolain 26 §:n 2 momentissa tarkoitettu määräaika avioerovaatimuksen tekemiseksi.

A oikeutetaan puhevallan menettämisen uhalla tekemään kuuden kuukauden kuluessa tämän päätöksen antamisesta avioliittolain 28 §:n 1 momentissa tarkoitettu avioeroa koskeva hakemus käräjäoikeudelle. Hakemuksen yhteydessä A:n on toimitettava käräjäoikeudelle tämä hovioikeuden päätös.

Käräjäoikeuden tulee A:n hakemuksen johdosta jatkaa asian käsittelyä ja siinä laillisesti menetellä.

- - - - - - - - - - - -

Asian ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:

presidentti Antti Savela
hovioikeudenneuvos Heikki Hakkarainen
hovioikeudenneuvos Pirjo Soininen
hovioikeudenneuvos Sisko Heimonen
hovioikeudenneuvos Tanja Makkonen
hovioikeudenneuvos Janne Arvela
hovioikeudenneuvos Tiina Kiviranta

Esittelijä: hovioikeuden esittelijä Anna-Elina Ihalainen

Ratkaisu on yksimielinen.

- - - - - - - - - - - -

Lainvoimaisuustiedot:

Lainvoimainen.