I-SHO:2022:7


RATKAISUN KESKEINEN SISÄLTÖ

A oli lainvoimaisesti tuomittu törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Kysymys on rangaistuksen mittaamisesta ja asianomistajalle maksettavaksi tuomitun kärsimyskorvauksen määrästä.

B:lle oli määrätty oikeudenkäyntiavustaja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 2 luvun 1 a §:n perusteella. B:n avustajan laskussa oli eritelty A:lta vaadittu päämiehen osuus oikeudenkäyntikuluista ja valtiolta vaadittu vakuutuksen omavastuuosuus, jonka osalta B:lle on myönnetty oikeusapu. Laskussa oli käytetty tuntipalkkion määränä 220 euroa. Kysymys on myös oikeusturvavakuutuksen omavastuuosuuden vaikutuksesta oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 2 luvun 1 a §:n perusteella määrätyn asianomistajan oikeudenkäyntiavustajan palkkioon. Lisäksi kysymys on asianomistajan oikeudenkäyntiavustajan tuntipalkkion määrästä. Ks. Helsingin hovioikeus 2022:1 (ratkaisu nro 134856).

ETELÄ-SAVON KÄRÄJÄOIKEUDEN TUOMIO 26.11.2021

- - - - - - - - - - -

Syyttäjän rangaistusvaatimus

1. Törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö
Rikoslaki 20 luku 7 § 1
14.11.2020 - 15.11.2020 Mikkeli

A on ollut suojaamattomassa sukupuoliyhteydessä kuuttatoista vuotta nuoremman asianomistajan (tapahtuma-aikaan 15-vuotias) kanssa.

Asianomistaja on laittanut Random.fi-sivustolle ilmoituksen, jossa kertonut olevansa 15-vuotias ja haluaisi menettää neitsyytensä. A on vastannut ilmoitukseen ja tämän jälkeen he ovat käyneet keskustelua Snapchatissä ja sopineet tapaamisen Tuomiokirkon luokse, josta menneet asianomistajan äidin asunnolle, jossa olleet suojaamattomassa emätinyhdynnässä kahdella kerralla (1. kerralla kaksi kertaa, 2. kerralla yhden kerran). A on lauennut asianomistajan vatsalle. Jonkun ajan päästä A on poistunut asunnolta. Tämän jälkeen he ovat käyneet Snapchatissa keskustelua ja A on tullut uudestaan asianomistajan luokse ja he ovat olleet uudestaan sukupuoliyhteydessä.

A on kysynyt asianomistajalta onko hänellä kavereita, jotka haluavat menettää neitsyytensä ja asianomistaja on antanut muutaman kaverinsa nimet A:lle.

Lapsen seksuaalisessa hyväksikäytössä on oltu sukupuoliyhteydessä ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, koska

- sukupuoliyhdynnät ovat olleet suojaamattomia eikä ehkäisyä ole käytetty
- sukupuoliyhteyksiä on ollut useampia
- asianosaiset olleet toisilleen tuntemattomat
- vastaajan aloitteesta otettu keskusteluun, ettei asiasta kerrottaisi kenellekään.
- asianosaisten ikäero 11 vuotta (vastaaja ollut 26 v.)

- - - - - - - - - - -

Tuomion perustelut

Syyksilukeminen

A on syyllistynyt siihen, mistä hänelle on rangaistusta vaadittu.

Perustelut

A on myöntänyt menetelleensä teonkuvauksessa esitetyllä tavalla sekä tunnustanut törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön. Myöntämistä ei ole syytä epäillä.

Korvauksista

Kohtuullisiksi harkitut korvaukset ilmenevät tuomiolauselmalta. Korvauksia harkittaessa on huomioitu, että asianomistaja oli pelästynyt raskauden mahdollisuutta ja moittinut itseään tapahtuneesta.

Seuraamuksesta

Seuraamusta harkittaessa käräjäoikeus on ottanut huomioon ratkaisusta KKO:2021:22 ilmenevät oikeusohjeet sekä vallitsevan oikeuskäytännön vastaavissa tapauksissa. Yhdynnät ovat olleet suojaamattomia, niitä on ollut useampia, osapuolet ovat olleet toisilleen tuntemattomia ja heidän ikäeronsa on ollut huomattava toisin kuin yllä mainitussa ennakkotapauksessa. Asiaan ei liity A:n syyllisyyttä lieventäviä seikkoja, jotka puoltaisivat vankeusrangaistuksen tuomitsemista ehdollisena.

- - - - - - - - - - -

Tuomiolauselma

Vastaaja A

Syyksi luettu rikos
1. Törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö
14.11.2020 - 15.11.2020
Rikoslaki 20 luku 7 § 1

Rangaistusseuraamukset
Vankeus
Syyksi luetut rikokset 1
1 vuosi 10 kuukautta vankeutta
Vapaudenmenetysaika 16.11. - 9.12.2020

Korvausvelvollisuus

- - - - - - - - - - -

Vastaaja A velvoitetaan korvaamaan B:lle vahingonkorvausta henkisestä kärsimyksestä 3.000 euroa korkolain 4 §:n mukaisine viivästyskorkoineen 15.11.2020 lukien ja oikeudenkäyntikuluja arvonlisäveroineen 2.724,59 euroa korkolain 4 §:n mukaisine viivästyskorkoineen 30 päivän kuluttua tuomion julistamisesta lukien.

- - - - - - - - - - -

Asian ratkaisseet käräjäoikeuden jäsenet:

Käräjätuomari Jukka Laine ja lautamiehet

ITÄ-SUOMEN HOVIOIKEUDEN TUOMIO 27.12.2022

Vaatimukset hovioikeudessa

A on vaatinut, että hänelle tuomittua ehdotonta vankeusrangaistusta alennetaan ja se määrätään ehdolliseksi sen ohessa tuomittavine yhdyskuntapalveluineen. Lisäksi A on vaatinut, että asianomistajalle maksettavaksi tuomittu kärsimyskorvaus alennetaan 2.000 euroon.

Rangaistuksen mittaamisessa on otettava huomioon, että asianomistaja on ollut hyvin lähellä suojaikärajaa. Ehdoton vankeusrangaistus olisi myös kohtuuton A:n opintojen ja työelämän kannalta. Asianomistajan korvausvaatimuksen määrässä tulee ottaa huomioon, ettei asianomistaja ole pelännyt raskautta vaan ainoastaan asian paljastumista vanhemmille.

Syyttäjä on vastustanut muutosvaatimuksia.

Käräjäoikeus on mitannut A:lle tuomitun rangaistuksen oikein. A:n rikokseen ei liity sen moitittavuutta vähentäviä seikkoja. Rikoksen vakavuus huomioon ottaen A:n henkilökohtaiset olosuhteet eivät muodosta painavia syitä, joiden perusteella vankeusrangaistus voitaisiin määrätä ehdollisena.

B on vastustanut muutosvaatimuksia ja vaatinut, että A velvoitetaan korvaamaan B:n oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa korkoineen.

Käräjäoikeus on arvioinut esitetyn näytön oikein ja tehnyt siitä oikeat johtopäätökset. Rangaistuksen mittaaminen vastaa vallitsevaa oikeuskäytäntöä. Korvauksen määrä on kohtuullinen.

- - - - - - - - - - -

Hovioikeuden ratkaisu

Perustelut

Hovioikeudessa esitetty selvitys ei anna aihetta päätyä asiassa rangaistuksen määräämisen tai asianomistajan kärsimyskorvauksen määrän osalta muuhun lopputulokseen kuin mihin käräjäoikeus on päätynyt. Rangaistusta ei ole aihetta alentaa eikä lieventää, eikä kärsimyskorvausta ole aihetta alentaa.

B:lle on määrätty oikeudenkäyntiavustaja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 2 luvun 1 a §:n perusteella. B:n avustajan laskussa on eritelty A:lta vaadittu päämiehen osuus oikeudenkäyntikuluista ja valtiolta vaadittu vakuutuksen omavastuuosuus, jonka osalta B:lle on myönnetty oikeusapu. Laskussa on käytetty tuntipalkkion määränä 220 euroa. Oikeusturvavakuutuksen ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain tarkoittaman asianomistajan oikeudenkäyntiavustajan palkkion suhteesta ei ole laissa säännöksiä. Asianomistajan oikeudenkäyntiavustajan palkkioon ei siten vaikuta asianomistajan mahdollinen oikeusturvavakuutus. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain mukainen asianomistajan oikeus oikeudenkäyntiavustajaan ei ole riippuvainen hänen taloudellisesta asemastaan, vaan etuuden saamisen kriteerit liittyvät oikeudenkäynnin kohteena olevan rikoksen laatuun ja edunsaajan henkilöön. Edellä mainituilla perusteilla B:n avustajan palkkio on maksettava kokonaisuudessaan valtion varoista. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 2 luvun 10 §:n 1 momentin, oikeusapulain 17 §:n 1 momentin ja oikeusavun palkkioperusteista annetun valtioneuvoston asetuksen 6 §:n perusteella tuntipalkkion määrä on 110 euroa. Muilta osin hovioikeus hyväksyy B:n avustajan laskun oikaistuna siten, että pääkäsittelyn kesto on yksi tunti. (ks. HelHO:2022:1)

- - - - - - - - - - -

Tuomiolauselma

Vastaaja A

Käräjäoikeuden tuomiota ei muuteta.

- - - - - - - - - - -

Asian ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:

Hovioikeudenneuvos Pirjo Soininen
Hovioikeudenneuvos Seppo Isometsä
Hovioikeudenneuvos Kari Puukka

Valmistelija: Hovioikeuden esittelijä Tom Suoniemi

Ratkaisu on yksimielinen.

Lainvoimaisuustiedot:

Lainvoimainen.