I-SHO:2024:3

RATKAISUN KESKEINEN SISÄLTÖ

Hovioikeus katsoi A:n ja B:n laiminlyöneen nautojen hoitoon ja huolenpitoon liittyviä velvoitteita. Hovioikeus arvioi, oliko eläinsuojelurikoksen kohteena erittäin suuri määrä eläimiä sekä eläintenpitokiellon pituutta.

POHJOIS-SAVON KÄRÄJÄOIKEUDEN TUOMIO 12.5.2022

Käräjäoikeus oli lukenut A:n ja B:n syyksi törkeän eläinsuojelurikoksen, koska A ja B olivat laiminlyöneet huolehtia nautojen riittävästä veden ja ravinnon saatavilla olosta, nautojen puhtaudesta ja nautojen pitopaikkojen puhtaudesta ja kuivituksesta, siitä, että naudoilla oli puhdas ja kuiva makuualusta, siitä, että pitopaikat olivat turvallisia ja asianmukaisia, siitä, että kiinnitetään erityistä huomiota sosiaalisten suhteiden uudelleenmuodostumisesta mahdollisesti aiheutuviin käyttäytymisongelmiin tuotaessa uusia eläimiä karjaan sekä siitä, että eläimiä oli ollut hoitamassa riittävä määrä päteviä eläinten hoitajia. Käräjäoikeus oli katsonut, että A:n ja B:n menettely oli ollut ainakin törkeän huolimatonta. Tilan eläinmäärä oli vaihdellut tekoaikana 54-57 kappaleen välillä, mitä oli pidettävä rikoslain 17 luvun 14 a §:n 2 kohdassa tarkoitettuna huomattavan suurena määränä eläimiä. Käräjäoikeus oli pitänyt eläinsuojelurikosta myös kokonaisuutena arvostellen törkeänä. Käräjäoikeus tuomitsi A:n ja B:n viiden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja määräsi heidät 10 vuoden pituiseen tuotantoeläimiä koskevaan eläintenpitokieltoon ja tuomitsi heidän pitämät ja omistamat tuotantoeläimet valtiolle menetetyksi.

Asian ratkaissut käräjäoikeuden jäsen:

Käräjätuomari Katriina Mikkanen

ITÄ-SUOMEN HOVIOIKEUDEN TUOMIO 15.4.2024

Vaatimuksista

A ja B vaativat hovioikeudessa, että syyte ja muut vaatimukset hylätään. Lisäksi A ja B vaativat, ettei heitä määrätä eläintenpitokieltoon.

Syyttäjä vastusti A:n ja B:n muutosvaatimuksia.

Hovioikeuden ratkaisu

Menettelystä

Hovioikeus hyväksyy käräjäoikeuden perustelut ja johtopäätökset A:n ja B:n syyksiluetun menettelyn osalta kuitenkin siten, että laiminlyönnit nautojen pitopaikkojen asianmukaisuudessa eivät olleet aiheuttaneet naudoille tarpeetonta kärsimystä, kipua tai tuskaa.

Hovioikeus käräjäoikeuden tavoin katsoi, että A:n ja B:n menettely oli ollut törkeän huolimatonta.

Teon törkeysarvostelu

Syytteessä oli teon ankaroittamisperusteena lähdetty siitä, että A:n ja B:n rikoksen kohteena on ollut huomattavan suuri määrä eläimiä eli enimmillään 57 nautaa. Käräjäoikeus on katsonut, että A:n ja B:n tilan eläinmäärä on tekoaikana vaihdellut 45-57 kappaleen välillä. Asiassa ei ole väitetty, että nautojen yhteismäärä tekoaikana olisi ylittänyt syytteessä mainitun enimmäismäärän.

Rikoslain 17 luvun 14 a §:n esitöissä tai oikeuskäytännössä ei ole määritelty sitä, mitä on pidettävä huomattavan suurena nautojen määränä.

Edellä mainittua säännöstä koskevan hallituksen esityksen (HE 97/2010 vp s. 24) mukaan eläinten huomattavan suuri määrä on osoitus toiminnan laajamittaisuudesta. Huomattavan suurta määrää tulisi arvioida eläinlajeittain, ja seura- tai harrastuseläinten huomattavan suuren määrän arviointi on erilainen kuin esimerkiksi siipikarjan tai lehmien suhteen. Tuotantoeläimiä on yleensä omistajallaan suurempi määrä kuin seura- tai harrastuseläimiä. Tämän vuoksi edellytettäisiin, että kyse ei ole vain suuresta määrästä, vaan huomattavan suuresta määrästä. Huomattavan suuresta määrästä eläimiä voisi olla kyse esimerkiksi, jos eläinten kuljetukseen osallistuneiden laiton toiminta on kestänyt useita vuosia tai se on muutoin ollut poikkeuksellisen laajamittaista.

Korkein oikeus on ratkaisussaan (KKO 2020:44 kohdat 9, 11, 12, 14 ja 16) todennut, että arvioitaessa sitä, onko rikoksen kohteena huomattavan suuri määrä eläimiä, arviointi tulee tehdä eläinlaji huomioon ottaen ja eläinten määrää on verrattava kyseisen eläinlajin tavanomaiseen määrään omistajallaan. Huomattavan suurta määrää arvioitaessa huomioon on otettava kaikki ne eläimet, joille rikoksen tekoaikana on aiheutettu tarpeetonta kärsimystä, kipua tai tuskaa. Korkein oikeus on todennut, että hallituksen esityksessä huomattavan suuri määrä on kuitenkin liitetty toiminnan laajamittaisuuteen. Edelleen eläinsuojelurikoksen katsominen törkeäksi vain eläinten määrän perusteella edellyttää laajuudeltaan tavanomaisesta poikkeavaa tai pitkään jatkunutta toimintaa. Korkeimman oikeuden mukaan ei voida esittää täsmällisiä rajoja sille, mitä määrää tietyn eläinlajin osalta on pidettävä huomattavan suurena, vaan ratkaisu jää tehtäväksi tapauksittain.

A:n ja B:n eläintenpito on ollut heidän elinkeinotoimintaansa. Rikoksen kohteena olevat eläimet ovat olleet tuotantoeläimiä. B:n mukaan eläimistä noin 16-20 on ollut lypsylehmiä ja loput nuorkarjaa. A:n ja B:n toiminta on ollut siinä määrin laajaa, että heidän toimeentulonsa on perustunut tilalta saatuun tuottoon. Tästä tai muustakaan toiminnan olosuhteista ei kuitenkaan voida tehdä johtopäätöstä, että heidän elinkeinotoimintansa poikkeaisi tavanomaisesta tilanpidosta tai eläinten määrä olisi toiminnan laajuudesta johtuen katsottavissa erityisen suureksi.

Hovioikeus toteaa, että oikeustapauksissa huomattavan suureksi katsottu eläinmäärä voi vaihdella myös saman eläinlajin osalta riippuen rikoksen tekoajasta ja niistä olosuhteista, joissa laiminlyönnit ovat tapahtuneet. Näin ollen aikaisempi oikeuskäytäntö ei suoraan osoita, mitä on pidettävä kunkin eläinlajin osalta erittäin suurena määränä eläimiä. Erittäin suuren eläinmäärän arviointi ei tule perustua pelkästään yksittäisiin oikeustapauksiin, koska harkinta on tehtävä aina tapauskohtaisesti.

A ja B ovat esittäneet selvitystä Pohjois-Savon alueen lypsylehmien määrästä tilakohtaisesti. Kiuruveden maataloustoimiston selvityksestä ilmenee lypsylehmien keskimääräinen kappalemäärä Pohjois-Savon tiloilla vuosina 2017-2022. Vuonna 2017 lypsylehmiä on ollut keskimäärin 38,8 kappaletta tilaa kohti. Muutos aina seuraavaan vuoteen on ollut nouseva niin, että lehmien keskimääräinen kappalemääräennuste vuodelle 2023 on ollut 55 lypsylehmää. Hovioikeus toteaa, että sanottu maataloustoimiston raportti on perustunut nautojen kappalemäärään, mistä voi nähdä keskimääräisen tilakoon Pohjois-Savon alueella. Sanottu selvitys huomioon ottaen A:n ja B:n nautaeläinten määrä vastaa eläinlajin melko tavanomaista määrää tuotantotiloilla Pohjois-Savon alueella. Kun otetaan huomioon mainittu keskimääräinen nautamäärä tiloilla ja A:n ja B:n tilanpidon tavanomainen laajuus sekä se kehitys, mikä tilakoon kasvuun edellä mainitun todisteen mukaan on liittynyt, hovioikeus katsoo, ettei A:n ja B:n rikoksen kohteena ole ollut törkeän eläinsuojelurikoksen rangaistussäännöksessä tarkoitettua huomattavan suurta määrää eläimiä.

Johtopäätös

A ja B ovat menettelyllään syyllistyneet perusmuotoiseen eläinsuojelurikokseen.

Siltä osin kuin A:n ja B:n on katsottu laiminlyöneen nautojen pitopaikan asianmukaisuuden, menettely täyttää eläinsuojelurikkomuksen tunnusmerkistön, mikä sisältyy edellä mainittuun syyksilukemiseen.

Rangaistusseuraamus

A:n ja B:n laiminlyönnit eläintenpidossa ovat käsittäneet useita eri osatekoja. Puutteita on havaittu toistuvasti ja A ja B ovat pyrkineet korjaamaan niistä osan. Tämän jälkeen eläintenpidossa on kuitenkin ilmennyt myös joitakin uusia puutteita. Laiminlyöntien vuoksi nautaeläimet on jouduttu kiireellisenä toimenpiteenä lopettamaan. Edellä mainitut seikat huomioon ottaen hovioikeus katsoo, että oikeudenmukainen seuraamus on 60 päivän vankeusrangaistus. A:n ja B:n rikosrekistereiden osaotteiden mukaan heitä ei ole aikaisemmin tuomittu rikoksista. Rikoksen vakavuus, siitä ilmenevä tekijöiden syyllisyys tai rangaistuksen pituus eivät edellytä rangaistuksen tuomitsemista ehdottomana. Näin ollen vankeusrangaistukset voidaan määrätä ehdollisina.

Eläintenpitokielto ja menettämisseuraamus

Eläintenpitokielto voidaan rikoslain 17 luvun 23 §:n 1 momentin mukaan määrätä sille, joka tuomitaan eläinsuojelurikoksesta. Saman pykälän 3 momentin mukaan eläintenpitokielto voidaan määrätä vähintään yhden vuoden määräajaksi tai pysyväksi. Eläintenpitokiellon tavoitteena on estää uuden rikoksen tekeminen ja suojella eläimiä tai turvata niiden hyvinvointi kieltämällä eläintenpito henkilöltä, joka on osoittautunut soveltumattomaksi, kykenemättömäksi tai haluttomaksi huolehtimaan eläimistä. Harkitessaan kiellon määräämistä tuomioistuin arvioi rikoksen uusimisen riskiä sekä rikoksen kohteena olleiden eläinten että tuomitun mahdollisesti hankkimien uusien eläinten osalta.

A:n ja B:n rikoksen kohteena olevat eläimet on kiireellisellä toimenpiteellä toimitettu teurastettavaksi. Tämän vuoksi eläintenpitokiellon määrääminen rikoksen kohteena olleiden eläinten turvaamiseksi ei ole ollut tarpeen.

A ja B ovat pitäneet eläintenpitoaan asianmukaisena. A:n ja B:n on kuitenkin katsottu syyllistyneen useisiin eläintenpidon laiminlyönteihin. Laiminlyönnit ovat osin koskeneet nautojen tärkeimpiä perustarpeita kuten riittävää ravinnon- ja vedensaantia sekä puhtautta. Lisäksi pitopaikassa on ollut rakenteellisia puutteita. A:n ja B:n jatkaessa nautaeläinten pitoa, tulisi toiminnan olosuhteet mitä ilmeisemmin pysymään samanlaisena, eikä eläintenpito täyttäisi edelleenkään vaadittavia säännöksiä. Tämän vuoksi eläintenpitokiellon määrääminen on uusien rikosten ehkäisemiseksi ja mahdollisten uusien eläinten turvaamiseksi tarpeen.

B on vedonnut hänelle eläintenpitokiellon määräämisestä aiheutuneina kohtuuttomina seurauksina siihen, ettei hän ole voinut ottaa vastaan tai saada koulutustaan vastaavaa työtä. Hovioikeus toteaa, että eläintenpitokiellon määräämisen tarpeellisuutta on arvioitava eläinten suojelun ja hyvinvoinnin turvaamisen sekä vastaavien rikosten ennaltaehkäisyn lähtökohdista. Tämä voi aiheuttaa tekijälle suurempaakin haittaa kuin varsinainen rangaistus kuten esimerkiksi elinkeinotoiminnan loppumisen. Eläintenpitokielto on tarkoitettu eläinten hyvinvoinnin turvaamiseksi. Tämän vuoksi sen määräämiseen ei vaikuta oikeudenmukaisuus tai suhteellisuusperiaate samassa määrin kuin rikoksesta tuomittavaan rangaistukseen. Näin ollen, ja koska A:n ja B:n tiedossa on tekoa tehtäessä ollut, että rikoksen johdosta tekijälle voi aiheutua rangaistuksen lisäksi muitakin seuraamuksia, ei B:n esittämille perusteille voida antaa merkitystä eläintenpitokieltoa tai sen kestoa määrättäessä. Hovioikeus kuitenkin katsoo, että käräjäoikeuden A:lle ja B:lle määräämä eläintenpitokielto on oikeuskäytäntöön nähden liian pitkä ja sitä on sen vuoksi perusteltua lyhentää. Hovioikeus katsoo, että oikeudenmukainen eläintenpitokiellon kesto on tässä tapauksessa viisi vuotta.

Hovioikeus hyväksyy käräjäoikeuden tuomion perustelut menettämisseuraamuksen tuomitsemisen osalta. Koska A:n ja B:n rikoksen kohteena olevat nautaeläimet on noudettu hallinnollisella päätöksellä, asiassa ei ole tarvetta lausua asiasta enempää.

- - - - - - - - - --

Tuomiolauselmat

Hovioikeus alensi A:lle ja B:lle tuomittuja rangaistuksia 60 päivän ehdollisiksi vankeusrangaistuksiksi sekä määräsi heidät tuotantoeläimiä koskevaan viiden vuoden eläintenpitokieltoon.

- - - - - - - - - --

Asian ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:

Hovioikeudenneuvos Virpi Pääkkönen
Hovioikeudenneuvos Eeva Kaisa Kääriäinen
Asessori Tyyni Laiho

Ratkaisu on yksimielinen.

Lainvoimaisuustiedot:

Korkeimmassa oikeudessa.