RHO 2022:2

Kysymys henkilön tunnistamisesta ja näytön arvioinnista pahoinpitelyä koskevassa asiassa. Lisäksi kysymys rangaistuslajin valinnasta.

OK 17 luku 1 § 2 mom
OK 17 luku 3 §
RL 6 luku 9 §

ASIAN KÄSITTELY KÄRÄJÄOIKEUDESSA

Syyttäjä oli vaatinut A:lle rangaistusta muun muassa 4.7.2019 tehdyistä, asianomistaja B:hen ja C:hen kohdistuneista pahoinpitelyistä. Syytteiden mukaan A oli tönäissyt B:tä ja C:tä rinnuksista sekä lyönyt kumpaakin kasvoihin. C oli kaatunut menettelyn seurauksena maahan ja menettänyt tajuntansa. B ja C eivät olleet tunteneet heihin kohdistetun väkivallan tekijää entuudestaan. A kiisti olleensa tekopaikalla ja pahoinpidelleensä B:tä ja C:tä.

Oulun käräjäoikeus oli hylännyt B:hen ja C:hen kohdistuneita pahoinpitelyjä koskevat syytteet ja niihin perustuvat korvausvaatimukset. Käräjäoikeus oli katsonut asiassa jääneen näyttämättä, että A olisi ollut B:hen ja C:hen kohdistuneiden pahoinpitelyjen tekijä.

Käräjäoikeus oli tuominnut A:lle rangaistukseksi muista samalla tuomiolla tämän syyksi luetuista 10.11.2019–16.6.2020 tehdyistä rikoksista yhteisen 30 päivän vankeusrangaistuksen. Käräjäoikeus katsoi, että A:n entisyys huomioon ottaen vankeusrangaistus tuli tuomita ehdottomana. Käräjäoikeus oli ottanut rikoslain 7 luvun 6 §:n nojalla rangaistusta alentavana seikkana huomioon Oulun käräjäoikeuden 13.4.2021 antaman tuomion, jolla A oli tuomittu 2 vuoden 3 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen 28.12.2020 tehdystä rikoksesta.

VAATIMUKSET HOVIOIKEUDESSA

Syyttäjä on valituksessaan vaatinut, että A tuomitaan rangaistukseen B:hen ja C:hen kohdistuneista pahoinpitelyistä käräjäoikeudessa esitettyjen syytteiden mukaisesti ja että A:lle tuomittua rangaistusta sen vuoksi korotetaan. Myös B ja C ovat valituksissaan vaatineet A:n tuomitsemista rangaistukseen pahoinpitelystä sekä uudistaneet käräjäoikeudessa esittämänsä korvausvaatimukset.

A on puolestaan valituksessaan vaatinut, että hänelle tuomittu yhteinen vankeusrangaistus muutetaan sakkorangaistukseksi ja että hänelle tuomittua rangaistusta joka tapauksessa alennetaan.

A on vaatinut, että syyttäjän, B:n ja C:n valitukset hylätään.

Syyttäjä on vaatinut, että A:n valitus hylätään.

HOVIOIKEUDEN RATKAISU

Hovioikeudessa vastaanotettu todistelu

Hovioikeus on toimittanut asiassa pääkäsittelyn, jonka yhteydessä syyttäjä on esittänyt poliisin esitutkinnassa käytetyn tunnistuskuvasarjan. Lisäksi hovioikeus on toimittanut pääkäsittelyssä katselmuksen vastaaja A:n ja asianomistaja C:n pituuserosta.

Hovioikeudessa on vedottu kirjallisena todisteena asianomistaja C:tä koskevaan lääkärinlausuntoon. Hovioikeudessa on kuultu todistelutarkoituksessa B:tä ja C:tä sekä uutena todisteluna poliisin tunnistuskuvasarjan laatinutta todistaja X:ää.

Hovioikeuden pääkäsittelyssä kuullut B ja C ovat kertoneet pahoinpitelytilanteesta ja sen tekijän tuntomerkeistä olennaisilta osiltaan samalla tavoin kuin heidän kertomakseen on käräjäoikeuden tuomiossa selostettu seuraavin lisäyksin. B ja C ovat hovioikeudessa molemmat kertoneet, että tekijä oli ollut suunnilleen saman pituinen kuin he itse olivat. B:n kertomuksen mukaan tekijä oli tosin saattanut olla heitä muutamaa senttimetriä pidempi. B ja C ovat molemmat ilmoittaneet hovioikeudessa omaksi pituudekseen 178 senttimetriä.

B on hovioikeudessa toistanut, että tekijällä oli ollut ruskeat silmät ja lyhyehköt hiukset. B on lisäksi hovioikeudessa tarkentanut, että tekijän silmät olivat jääneet hänelle erityisesti mieleen. B oli ollut tekoa seuraavana päivä käymässä kaupassa, jolloin myös tekijä oli saapunut sinne. B on kertonut, että hän oli kaupassa tunnistanut tekijän ja tämän seurassa olleen kaverin tyttöystävän.
B oli tekijän havaittuaan lähtenyt paniikissa pois kaupasta ja mennyt kotiinsa. Edelleen B on kertonut, että hänen ystävänsä oli kertonut hänelle vastaavanlaisesta omasta kokemuksestaan kyseisen henkilön kanssa, jolloin B:n ystävälle ei ollut ollut kuitenkaan sattunut mitään. B on kertonut tunnistaneensa tekijän myös Facebook-sivustolta ja että poliisin tunnistuksessa kyseisen henkilön kasvonpiirteet ja silmät olivat näyttäneet tutuilta. B on uskonut poliisin tunnistuskuvassa olevan tekijän. C on hovioikeudessa muistanut, että tekijällä oli ollut lippalakki päässään ja että tekijä oli saapunut tapahtumapaikalle naisten polkupyörällä.

Toisin kuin käräjäoikeudessa, syyttäjä on hovioikeuden pääkäsittelyssä esittänyt asian esitutkinnassa laaditun poliisin tunnistuskuvasarjan, joka on koostunut vastaaja A:n lisäksi seitsemästä muusta kasvokuvasta. Tunnistuskuvasarjassa olevat henkilöt ovat olleet hovioikeuden pääkäsittelyssä tekemien havaintojen mukaan ulkonäöllisesti jossain määrin toisiaan muistuttavia. Hovioikeudessa uutena todisteluna kuultu kyseisen poliisin tunnistuskuvasarjan laatinut todistaja X on kertonut, että asian tutkinnassa ei ollut ollut ensiksi nimettynä epäiltyä tekijää ja että asia oli jäänyt poliisin tutkinnassa ”vähän niin kuin pinon alimmaiseksi”. X oli soittanut asianomistajille ja siinä yhteydessä hän oli kuullut eräästä lempinimestä, joka oli saattanut olla mahdollinen epäilty.
X oli tämän jälkeen kysynyt omilta kollegoiltaan kyseisestä lempinimestä ja sitä kautta hän oli saanut tietoonsa kuka epäilty oli saattanut olla. X oli laatinut poliisin tunnistuskuvasarjan, jossa henkilöt olivat olleet suunnilleen samankaltaisia iältään ja ruumiinrakenteeltaan. X oli esittänyt kuvasarjan ensin toiselle asianomistajalle, joka ei ollut kyennyt tunnistamaan siitä tekijää. Sen jälkeen X oli esittänyt kuvasarjan toiselle asianomistajalle, joka oli heti osoittanut siitä A:n kuvan. X:n aikaisemman kokemuksen mukaan näin selvä tekijän tunnistaminen kuvasarjasta oli ollut poikkeuksellista.

Hovioikeuden pääkäsittelyssä vastaaja A:n pituudeksi on ilmoitettu 191 senttimetriä.

Kysymyksenasettelu, näytön arviointi ja johtopäätökset

Hovioikeus katsoo kuten käräjäoikeus, että B:n ja C:n kertomuksia tapahtumista on pidettävä heihin kohdistuneen pahoinpitelyn ja sen tekijästä kertomiensa tuntomerkkien osalta luotettavina. B:n ja C:n kertomuksilla sekä niitä tukevalla C:n vammoista esitetyllä lääkärinlausunnolla asiassa on tullut näytetyksi, että B ja C ovat tulleet pahoinpidellyiksi syytteessä kuvatuin tavoin. B:hen ja C:hen kohdistetusta pahoinpitelystä esitetty näyttö ei kuitenkaan tässä tapauksessa osoita suoraan pahoinpitelyn tekijäksi A:ta. B ja C eivät ole kumpikaan tunteneet tekijää entuudestaan. C on menettänyt pahoinpitelyn vuoksi tajuntansa, minkä vuoksi hänen muistikuvansa tapahtumista ovat jääneet heikoiksi.

A on kiistänyt pahoinpidelleensä B:tä ja C:tä tai että hän olisi ollut lainkaan tapahtumapaikalla läsnä. Pahoinpitelyllä taikka sitä edeltävällä keskustelulla ei ole ollut ulkopuolisia silminnäkijöitä.

Hovioikeus toteaa, että asian ratkaisun kannalta keskeinen kysymys on se, onko B:n ja C:n kertomuksilla osoitettu syyksi lukemisen edellyttämällä varmuudella pahoinpitelyn tekijän olleen A. Näyttönä tekijän henkilöllisyydestä asiassa on esitetty erityisesti B:n kertomus pahoinpitelyä seuraavana päivänä kaupassa tekemästä tunnistamisesta, sen jälkeen Facebook-sivustolta löytämästä aineistosta tekemä tunnistus sekä myöhemmin joulukuussa 2019 poliisin tunnistuskuvasarjasta tekemä tunnistus.

Tekijän tunnistamista on käsitelty korkeimman oikeuden ratkaisussa 2004:60. Korkein oikeus on todennut ratkaisussaan muun ohella, että harkittaessa tunnistamisten merkitystä on tarkasteltava, paitsi tunnistamistilanteita, myös sitä, mitä asianomistaja oli muutoin eri vaiheissa kertonut tekijästä ja tekijän tuntomerkeistä. Edelleen samassa ratkaisussa on todettu todistajanpsykologiasta saatavan tiedon tukevan käsitystä, että henkilön tunnistaminen voidaan suorittaa luotettavasti vain kerran. Tämä johtuu siitä, että ihmisellä on taipumus mielessään täydentää näkemäänsä ja tehdä siitä johtopäätöksiä. Ensimmäisen tunnistamisen jälkeen tapahtuneiden tunnistamisten luotettavuutta vähentää yleensä se, ettei ole mahdollista arvioida, missä määrin uusi tunnistaminen perustuu alkuperäiseen havaintoon ja missä määrin itseasiassa ensimmäiseen tunnistamiseen tai muihin aikaisempiin tunnistamisiin. Tunnistamisen merkitystä näyttönä joudutaan näin ollen arvioimaan yleensä ensimmäisen tunnistamisen perusteella. Oikein toteutettuna henkilön tunnistaminen on luotettava todistuskeino. Todistajanpsykologian tutkimustulokset ovat ristiriitaisia sen suhteen, mitä henkilön oma vakuuttuneisuus kertoo hänen tunnistamisensa luotettavuudesta. Siten henkilön omalle arviolle tunnistamisen luotettavuudesta ei voida antaa suurta merkitystä. Tunnistamista ei muutoinkaan voida pitää yksin riittävänä näyttönä syyllisyydestä vakavana pidettävään rikokseen (kohdat 34-36 ja 43).

Hovioikeus toteaa, että B ja C ovat keskustelleet lyhyesti pahoinpitelyn tekijän kanssa ennen väkivallan alkamista, jolloin he ovat molemmat voineet tehdä lyhyehkön aikaa havaintoja tekijän tuntomerkeistä. B:n tekijän tuntomerkiksi kertomat ruskeat silmät sopivat sinänsä A:n ulkonäköön, mikä lisää yhtenä yksityiskohtana B:n myöhemmin tekemien tunnistusten luotettavuutta. B:n ja C.n tekijän pituudesta kertomat havainnot puolestaan heikentävät vähäisessä määrin B:n tunnistusten luotettavuutta. Hovioikeuden katselmuksessa havaitsema C:n ja A:n pituusero ei ole ollut vähäinen, mutta toisaalta C:n ja B:n havainnot tekijän ja heidän pituuserosta voivat selittyä myös tilanteen lyhyellä kestolla. B:n ja C:n tekijän käyttämästä vaatetuksesta ja polkupyörästä kertomilla havainnolla ei ole puolestaan osoitettu olleen mitään yhteyttä nimenomaan A:han.

Hovioikeus toteaa, että B on kertonut tunnistaneensa tekijän ensimmäinen kerran ollessaan tekoa seuraavana päivänä käymässä kaupassa. Kyseisen tunnistamisen luotettavuutta lisää se, että tunnistaminen on tapahtunut varsin pian pahoinpitelytilanteen jälkeen. Tunnistaminen on myös tapahtunut sattumalta eikä esimerkiksi tekijän etsiskelyn tuloksena kuten edellä mainitussa korkeimman oikeuden tapauksessa 2004:60 oli ollut kyse. Toisaalta B:n kaupassa tekemän tunnistuksen luotettavuutta heikentää se, ettei tunnistaminen ole tapahtunut vertailuhenkilöiden joukosta, minkä vuoksi erehtymisen mahdollisuus on mainitussa korkeimman oikeuden ratkaisussa todetuin tavoin suuri. B on kertonut olleensa melko vakuuttunut tunnistuksensa oikeellisuudesta ja on lisäksi kertonut reagoineensa tuolloin voimakkaasti tekijän tunnistamiseen. Korkein oikeus on mainitussa ratkaisussa kuitenkin todennut, ettei henkilön omalle arviolle tunnistamisensa luotettavuudesta voida kuitenkaan antaa suurta merkitystä.

B:n vakuuttuneisuuteen tunnistuksensa oikeellisuudesta on lisäksi voinut jossain määrin vaikuttaa myös se, että hänen ystävänsä oli kertonut hänelle samankaltaisesta tilanteesta kyseisen henkilön kanssa. B:n Facebook-sivuston kautta tekemä tunnistaminen on tapahtunut kaupassa tehtyjen havaintojen jälkeen, sekä nimenomaisen henkilöllisyyden etsiskelyn tuloksena. Rikosepäily on poliisin taholta puolestaan kohdistunut A:han hovioikeudessa kuullun todistaja X:n kertomuksen perusteella nimenomaan toiselta asianomistajalta kuullun nimitiedon perusteella. B:n poliisin esitutkinnassa laatimasta tunnistuskuvasarjasta tekemä tunnistaminen on tapahtunut vasta noin viisi kuukautta edellä mainittujen aikaisempien tunnistamistilanteiden jälkeen, eikä asiassa ole mahdollista arvioida, missä määrin poliisin tunnistuskuvasarjasta tehty tunnistaminen on perustunut B:n tekohetkisiin havaintoihin tekijästä, teon jälkeen kaupassa tekemiin havaintoihin taikka tämän Facebook-sivustolta löytämään aineistoon. Vaikka poliisin esitutkinnassa tekemä tunnistuskuvasarja on hovioikeuden arvion mukaan laadittu sinänsä asianmukaisesti, ei sen taikka B:n myöhemmin käräjäoikeudessa tekemän tunnistamisen voida katsoa lisäävän ensimmäisen tunnistamisen luotettavuutta.

Asiassa ei ole B:n tunnistamisten lisäksi esitetty mitään muuta näyttöä, joka yhdistäisi A:n nyt kyseessä oleviin pahoinpitelytekoihin. Tekijä on B:n kertomin tavoin poistunut tapahtumapaikalta pahoinpitelyjen jälkeen eikä asiassa ole esitetty B:n ja C:n kertomien tuntomerkkien lisäksi muuta todistelua siitä, että A olisi ollut vastoin kiistämistään tekoajankohtana tapahtumapaikalla taikka sen lähistöllä.

Vastaajan tuomitsemisen edellytyksenä on, ettei hänen syyllisyydestään jää varteenotettavaa epäilyä. Edellä lausutut B:n tekemiin tunnistamisiin liittyvät epävarmuustekijät huomioon ottaen hovioikeus katsoo, ettei asiassa esitetty näyttö kokonaisuutena arvioiden riitä osoittamaan A:ta pahoinpitelyjen tekijäksi. Näillä lisäyksillä hovioikeus hyväksyy käräjäoikeuden tuomion perustelut ja johtopäätökset pahoinpitelyjä koskevan syytteen osalta.

Syytteiden tultua hylätyksi myös B:n ja C:n niihin perustuvat korvausvaatimukset on hylättävä.

Rangaistusseuraamus

A on käräjäoikeudessa tuomittu muista hänen syykseen samalla tuomiolla luetuista rikoksista yhteiseen 30 päivän ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Hovioikeudessa on A:n valituksen johdosta kyse rangaistuksen mittaamisesta ja rangaistuslajista.

Hovioikeus hyväksyy käräjäoikeuden perustelut ja johtopäätökset siitä, että oikeudenmukainen rangaistus A:n syyksi luetuista teoista on lähtökohtaisesti 3 kuukauden vankeusrangaistus. Rangaistuslajin osalta hovioikeus toteaa, että rikoslain 7 luvun tarkoituksena on yhdenvertainen kohtelu riippumatta siitä, missä järjestyksessä ja millaisina kokonaisuuksina saman vastaajan eri rikokset tulevat käsiteltäviksi. Oikeuskäytännössä järjestyksessään ensimmäisen ja usein toisenkin lyhyen vankeusrangaistuksen kohdalla selväksi lähtökohdaksi on lain esitöiden mukaisesti otettu ehdollinen rangaistus. Samoin vahvana lähtökohtana on ollut ensimmäisen täysi-ikäisenä tehdyistä teoista tuomitun vankeusrangaistuksen ehdollisuus. Valintaan ehdollisen ja ehdottoman vankeusrangaistuksen välillä vaikuttavat useat eri seikat ja kyse on tapauskohtaisesta harkinnasta. Rikosten ilmituloon taikka oikeuskäsittelyn ajankohtaan liittyvät sattumanvaraiset seikat eivät saa johtaa vastaajan kannalta vahingolliseen lopputulokseen.

A:n rikosrekisteriotteesta ilmenee, että hänet on 13.4.2021 tuomittu Oulun käräjäoikeudessa
2 vuoden 3 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen törkeästä ryöstöstä. Kyseinen rikos on tehty 28.12.2020 eli selvästi myöhemmin kuin nyt kyseessä olevat teot, jotka on tehty aikavälillä 10.11.2019–16.6.2020. Rikosrekisteriotteen mukaan A on suorittanut kyseistä rangaistusta ja hänet on päästetty rangaistusaikapäätöksen nojalla ehdonalaiseen vapauteen 26.10.2021. Ennen 13.4.2021 annettua tuomiota A on tuomittu kahteen ehdolliseen vankeusrangaistukseen alle 18-vuotiaana tehdyistä rikoksista. A on ollut nyt kysymyksessä olevat teot tehdessään 19-vuotias. Lisäksi A on tuomittu 15.6.2022 Oulun käräjäoikeudessa 4 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen rikoksista, jotka on tehty pääosin ennen nyt kysymyksessä olevia tekoja A:n ollessa 19-vuotias.

Hovioikeus toteaa, että 13.4.2021 ja 15.6.2022 tuomioissa käsitellyt rikokset olisi sinänsä voitu käsitellä yhdessä nyt käsiteltävänä olevien rikosten kanssa ja antaa niistä yhteinen ehdoton vankeusrangaistus. Toisaalta nyt kysymyksessä olevat, 10.11.2019–16.6.2020 tehdyt rikokset olisi voitu käsitellä ja antaa niiden johdosta tuomio jo ennen 13.4.2021 annettua tuomiota, jolloin A:lle tuomittu vankeusrangaistus olisi muun muassa tekojen laatu, mitatun rangaistuksen pituus ja vastaajan ikä huomioon ottaen ollut todennäköisesti ehdollinen. Rangaistus olisi todennäköisesti ollut ehdollinen myös siinä tapauksessa, että 15.6.2022 tuomiolla käsitellyt rikokset olisi käsitelty yhdessä nyt kyseessä olevien tekojen kanssa. Hovioikeus toteaa, että A ei saa kärsiä vahinkoa siitä, missä sattumanvaraisessa järjestyksessä hänen tekemänsä rikokset on käsitelty oikeudessa ja milloin niistä on annettu tuomio. A kärsisi vahinkoa siinä tapauksessa, että myöhemmin tuomittu ehdoton vankeusrangaistus vaikuttaisi lajivalintaan tällaisessa tilanteessa, jossa nyt käsiteltävät rikokset on tehty ennen kuin ensimmäistä täysi-ikäisenä tehdystä teosta tehtyä vankeusrangaistusta on vielä tuomittu. Näin ollen rangaistuksen määräämiselle ehdollisena nyt käsiteltävinä olevista rikoksista ei ole estettä.

Koska rangaistus määrätään ehdolliseksi, asiassa ei ole enää perustetta ottaa rikoslain 7 luvun 6 §:n nojalla aikaisemmin tuomittua ehdotonta vankeusrangaistusta rangaistusta alentavana huomioon. Kuten korkeimman oikeuden ratkaisussa 2022:43 on todettu, rangaistuksen pituutta voidaan hovioikeudessa tästä syystä korottaa. A tuomitaan yhteiseen 3 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Jos ehdollinen vankeusrangaistus määrätään myöhemmin pantavaksi täytäntöön, sen osuus tällöin määrättävästä yhteisestä vankeusrangaistuksesta ei todennäköisesti ylitä käräjäoikeuden tuomitsemaa 30 päivää. A on hänestä laaditun seuraamusselvityksen mukaan valvonnan tarpeessa, minkä vuoksi hänet tuomitaan ehdollisen vankeuden tehosteeksi valvontaan.

Tuomiolauselma

Käräjäoikeuden tuomiota muutetaan.

A:lle tuomittu yhteinen vankeusrangaistus korotetaan 3 kuukaudeksi vankeutta ja se määrätään ehdolliseksi. Koeaika alkaa hovioikeuden tuomion antamisesta ja päättyy 30.11.2024. A tuomitaan valvontaan yhden vuoden kolmen kuukauden ajaksi.

Muilta osin käräjäoikeuden tuomiota ei muuteta.

Asian ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:
hovioikeudenneuvos Tapio Kamppinen
hovioikeudenneuvos Virve Salo
määräaikainen hovioikeudenneuvos Teemu Saukkoriipi

Valmistelija: hovioikeuden esittelijä Heidi Karjalainen

Lainvoimaisuustiedot: Lainvoimainen

‍