RHO 2024:1

‍Kysymys siitä, olivatko A ja B metsästäneet käyttäen metsästyslaissa kiellettyä pyyntimenetelmää eli käyttäen karhun metsästyksessä haaskaa tai ravintohoukutinta.

RL 48 a luku 1 §
Metsästyslaki 4 luku 33 § 2 momentti

ASIAN KÄSITTELY KÄRÄJÄOIKEUDESSA

Syyttäjä vaati A:lle ja B:lle rangaistusta 1.4.2020–29.8.2020 tehdystä metsästysrikoksesta. Syytteiden mukaan A ja B olivat yhdessä ylläpitäneet haaskapaikkaa metsästystarkoituksessa. He olivat yhdessä ja erikseen useita kertoja metsästäneet karhua haaskapaikan lähiseudulla. A ja B olivat yhdessä viiden muun henkilön kanssa olleet luvallisesti metsästämässä karhua 23.8.2020, jolloin A oli ampunut karhun noin 3,2 kilometrin etäisyydellä hänen ja B:n edellä selostetusta karhujen ruokinta-alueesta. Ennen kyseistä kaatoa metsästys oli kulkenut lähimmillään vähintään noin 1,6 kilometrin etäisyydeltä haaskapaikasta.

A ja B kiistivät metsästäneensä karhuja ravintohoukutinta käyttäen. Metsästystä ei ollut 23.8.2020 aloitettu ravintohoukuttimelta tai sen läheisyydestä. Ravintohoukutinta oli pidetty keväällä 2020 luontokuvaustarkoituksessa. B oli poistanut ravintohoukuttimen 8. tai 9.8.2020 ja hän oli 30.8.2020 ilmoittanut uudesta ravintohoukuttimesta pienpetopyyntiä varten. Ravintohoukuttimen pitäminen, koirien irti päästäminen muussa tarkoituksessa sekä autolla tapahtunut karhun jälkien etsiminen eivät olleet olleet karhun metsästämistä. A kiisti lisäksi ylläpitäneensä haaskaa yhdessä B:n kanssa.

Käräjäoikeus on hylännyt syytteen metsästysrikoksesta katsoen asiassa jääneen selvitetyksi tulleet välimatkat huomioon ottaen näyttämättä A:n ja B:n käyttäneen 23.8.2020 metsästyksessä haaskaa metsästyslaissa kielletyllä tavalla. Muilta osin A:n ja B:n menettelyssä ei ollut ollut kysymys karhun metsästämisestä.

VAATIMUKSET HOVIOIKEUDESSA

Valitus

Syyttäjä on vaatinut, että A ja B tuomitaan käräjäoikeudessa esitetyn syytteen teonkuvauksen mukaisesti rangaistukseen metsästysrikoksesta. Syyttäjä on lisäksi vaatinut, että A ja B määrätään metsästyskieltoon, tuomitaan yhteisvastuullisesti menettämään valtiolle karhun arvo ja velvoitetaan suorittamaan valtiolle rikosuhrimaksu.

Syyttäjä on lausunut, että A ja B olivat yhdessä ruokkineet karhuja B:n omistamalla mökkikiinteistöllä keväästä 2020 alkaen. He olivat metsästäneet karhuja ruokintapaikan lähialueilla useita kertoja sekä yhdessä että erikseen. A oli 23.8.2020 ampunut karhun noin 3,2 kilometrin etäisyydellä ruokintapaikasta ja vapauttanut koiran noin 1,6 kilometrin etäisyydellä ruokintapaikasta. Ennen kysymyksessä olevaa metsästyskertaa ruokinta oli keskeytetty enintään kuuden päivän ajaksi, eikä ruokinta-alueen hajujälkiä ollut hävitetty. Vastaajien oli katsottava käyttäneen karhun metsästyksessä ravintohoukutinta metsästyslaissa kielletyllä tavalla, kun otettiin huomioon ruokintakatkoksen lyhytaikaisuus, karhujen tottuminen ruokintaan sekä paikalla edelleen olleet karhuja houkutelleet hajujäljet.

Vastaukset

A ja B ovat vaatineet, että valitus hylätään ja että Suomen valtio velvoitetaan korvaamaan heidän oikeudenkäyntikulunsa hovioikeudessa viivästyskorkoineen.

A ja B ovat lausuneet, että käräjäoikeus oli ratkaissut asian oikein. B oli pitänyt ravintohoukutinta kiinteistöllä kesällä 2020 luontokuvaustarkoituksessa. A ei ollut huolehtinut ravintohoukuttimesta B:n ollessa toisella paikkakunnalla. B oli poistanut ravintohoukuttimen 8.–9.8.2020 ja ilmoittanut 30.8.2020 kaupungin eläinlääkärille uudesta ravintohoukuttimesta pienpetopyyntiä varten. Kiinteistöllä ei ollut ollut ravintohoukutinta karhunmetsästysajan alkaessa 20.8.2020 eikä kiinteistöllä ollut nähty karhua 17.8.2020 jälkeen. He eivät olleet aloittaneet metsästystä ravintohoukuttimelta tai sen läheisyydestä. Metsästyksen aloituspaikka oli valittu ulkopuolisen henkilön karhusta tekemän näköhavainnon perusteella. Havainto oli tehty yli neljän kilometrin päässä haaskapaikalta, ja A oli laskenut koiran irti 2,8 kilometrin päässä haaskapaikalta. Liian suuren suojaetäisyyden vaatiminen tekisi metsästyksen mahdottomaksi. A ja B eivät olleet olleet metsästämässä 21.8.2020, kun erävalvontapartio oli pysäyttänyt heidät.

Pääkäsittely

Hovioikeus on toimittanut asiassa pääkäsittelyn 12.3.2024. Pääkäsittelystä on laadittu erillinen pöytäkirja.

Todistelu hovioikeudessa

Hovioikeudessa on vedottu käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevään kirjalliseen todisteluun.

Hovioikeudessa on kuultu todistelutarkoituksessa A:ta ja B:tä, uutena todistajana X:ää sekä uutena asiantuntijana Y:tä.

Hovioikeudessa on vedottu muuna oikeudenkäyntiaineistona Itä-Suomen poliisilaitoksen tulkintasuositukseen karhunmetsästyksessä kielletyistä pyyntimenetelmistä 29.7.2015 sekä Y:n asiantuntijalausuntoon 16.1.2024.

HOVIOIKEUDEN RATKAISUN PERUSTELUT

Kysymyksenasettelu

Asiassa on riidatonta, että B on pitänyt keväällä ja kesällä 2020 karhujen haaskaa/ravintohoukutinta omistamansa kiinteistön yhteydessä ja että A on vienyt sinne B:n pyynnöstä ruokaa ainakin kaksi kertaa. Karhun metsästysaika on alkanut 20. päivänä elokuuta. A:lla ja B:llä on riidattomasti ollut metsästyslaissa tarkoitettu poikkeuslupa karhun metsästykseen. A on 23.8.2020 ampunut karhun noin 3,2 kilometrin etäisyydeltä paikasta, jossa haaskaa/ravintohoukutinta on aiemmin pidetty. Riitaista asiassa on erityisesti se, missä tarkoituksessa haaskaa/ravintohoukutinta on pidetty ja onko sitä hyödynnetty metsästyksessä, onko karhujen ruokinta lopetettu ja onko ruokintapaikka siivottu ennen metsästyksen alkua.

Asiassa on kysymys siitä, ovatko A ja B metsästäneet karhua käyttäen metsästyslaissa kiellettyä pyyntimenetelmää eli ovatko he metsästäneet karhua ravintoon tai hajuun perustuvaa houkutinta käyttäen. Syyttäjän väitteen johdosta asiassa on kysymys myös siitä, mikä merkitys asiassa tulee antaa karhujen aikaisemman ruokkimisen mahdollisille vaikutuksille niiden käyttäytymiseen ja liikkumiseen alueella.

Näyttö

Hovioikeudessa on vastaanotettu sama kirjallinen todistelu kuin käräjäoikeudessa. Hovioikeudessa kuullut A ja B ovat kertoneet asian ratkaisuun vaikuttavista seikoista olennaisilta osin samalla tavoin kuin heidän kertomakseen on käräjäoikeuden tuomioon kirjattu. A on lisäksi hovioikeudessa täsmentänyt kertomustaan metsästyksen tapahtumisesta siten, että hän oli 23.8.2020 päästänyt koiran irti, hakenut sen jonkin matkan päästä kyytiin ja vaihtanut paikkaa. Ensimmäisen kerran hän oli päästänyt koiran irti noin 1,6 kilometrin etäisyydeltä haaskapaikasta. Metsästystä aloitettaessa karhusta ei ollut ollut minkäänlaista havaintoa, mutta myöhemmin toinen henkilö oli ilmoittanut hänelle Vaimosuolla tehdystä karhuhavainnosta. Hän oli lähtenyt paikalle ja liinannut siellä koiran kanssa kelkkauraa. Koira oli merkannut karhun jäljen noin kolmen kilometrin päässä haaskapaikalta, jolloin hän oli päästänyt koiran irti. Jonkin ajan kuluttua hän oli ollut jo lähdössä takaisin, kun hän oli havainnut ja ampunut karhun. Hän oli ilmoittanut asiasta B:lle ja odottanut, että koira tuli kaadolle. A on hovioikeudessa samoin kuin käräjäoikeudessa havainnollistanut kertomustaan kirjallisena todisteena esitetyllä karttaliitteellä (todiste 4), josta ilmenee koiran tutkapannan sijaintitietoihin perustuva metsästyksessä käytetyn koiran kulkureitti 23.8.2020.

Hovioikeudessa on kuultu uutena asiantuntijana Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessorina vuodesta 2014 työskennellyttä Y:tä, joka on osallistunut suurpetoja koskevaan tutkimustyöhön vuodesta 1996 alkaen. Y on kertonut, että karhujen ruokinnan vaikutuksista oli olemassa jonkin verran tutkimusaineistoa ja että tutkimuksissa oli havaittu muun muassa, että karhujen elinpiirit olivat jonkin verran pienentyneet. Sen sijaan siitä, kuinka pitkään karhut vierailivat ruokintapaikoilla vielä ruokinnan päättymisen jälkeen, ei ollut olemassa tutkimukseen perustuvaa tietoa. Y:n mukaan karhu pystyi hyvän hajuaistinsa avulla arvioimaan kauempaakin, kannattiko esimerkiksi haaskapaikalle lähteä. Haju yksin ei riittänyt sitouttamaan karhua haaskapaikalle. Jos karhu yhdisti hajun ravintoon, oli hyvin mahdollista, että se kävi tarkistamassa, oliko paikalla ravintoa ja jos ei ollut, karhu jossain vaiheessa ymmärsi, että vierailut eivät kannattaneet. Se, miltä etäisyydeltä karhu pystyi esimerkiksi haaskapaikan haistamaan, riippui muun muassa sääolosuhteista ja siitä, kuinka tarkasti paikka oli siivottu. Suotuisissa olosuhteissa kyse oli kilometreistä. Haaskan lopetustoimenpiteenä on käytetty usein tuhkaksi polttamista. Myös jonkinlainen maahan kaivaminen tai kalkitseminen saattoivat tulla kysymykseen. Rekisteritiedot haaskapaikkojen sijainneista eivät olleet vapaasti metsästäjien saatavilla. Lisäksi Y on kertonut muun muassa karhujen suosimasta ravinnosta, ravinnon määrästä ja karhujen käyttäytymistä ohjaavista tekijöistä.

Lisäksi hovioikeudessa on kuultu uutena todistajana X:ää. X on kertonut muun muassa, että hän järjesti asiakkaille yrityksensä kautta karhujen kuvaustoimintaa sekä toisen yrityksensä kautta karhunmetsästysretkiä. He ruokkivat karhuja kuvaustoimintaan liittyen päivittäin. Ruokinnan he lopettivat vuosittain elokuun 15. päivänä, koska karhunmetsästyskausi alkoi 20. päivänä, eivätkä he halunneet ruokintakarhujen tulevan ammutuiksi. Kun ruokinnan lopetti 15. päivänä, karhut kävivät paikalla yleensä parina iltana ja ehtivät hävitä alueelta 20. päivään mennessä. Ruokinta lopetettiin siten, ettei ruokaa enää viety paikalle ja paikkoja siivoiltiin. Myös kalkitsemista oli käytetty jonkin verran, mutta he veivät ruokaa niin isoja määriä, ettei hajua saanut mitenkään pois. Karhut eivät tulleet paikalle pelkästään hajun perusteella, kun ne olivat havainneet, ettei ruokaa enää ollut tuotu.

Näytön arviointi ja johtopäätökset

Rikoslain 48 a luvun 1 §:n mukaan metsästysrikokseen syyllistyy muun ohella se, joka tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta oikeudettomasti metsästää käyttäen metsästyslaissa kiellettyä pyyntimenetelmää.

Metsästyslain 33 §:n 2 momentin 3 a) kohdan mukaan metsästyksessä ei saa käyttää haaskaa eikä ihmisen perustamaa ravintoon tai hajuun perustuvaa karhun houkutinta, jos karhun metsästykseen on myönnetty poikkeuslupa 41 a §:n 3 tai 4 momentin nojalla.

Metsästyslain esitöissä (HE 312/2014 vp, s. 2–3) todetaan, että säännöstä tulee tulkita siten, että karhun metsästyksessä olisi kiellettyä käyttää haaskaa tai mitä tahansa ihmisen perustamaa houkutinta, joka perustuu hajuun tai karhun ravintoon, jos tarkoituksena on karhun houkuttelu sen avulla. Tällaisia ovat muun muassa eräät viljelykasvit ja haaskat. Esimerkkinä kielletystä pyyntimenetelmästä esitöissä on mainittu pellon osalta tilanne, jossa karhu totutetaan käymään pellolla, metsästys aloitetaan tällaiselta pellolta tai metsästetään karhun kulkureitiltä tällaisen pellon lähiympäristössä.

Asiassa on edellä todetuin tavoin riidatonta, että B on pitänyt mökkinsä läheisyydessä haaskaa/ravintohoukutinta ja että A on käynyt kahdesti viemässä paikalle lisää ravintoa. B:n kertomusta haaskapaikan siivoamisesta 8. tai 9.8.2020 tukee kirjallisena todisteena esitetty 11.8.2020 lähetetty sähköpostiviesti kaupungin eläinlääkärille sekä samana päivänä B:n A:lle lähettämä viesti, joissa molemmissa B on ilmoittanut siivonneensa haaskan. B on vienyt haaskapaikalle kalan puuhun, mutta on kiistänyt sen tapahtuneen videotallenteelta ilmenevänä päivänä 17.8.2020. Asiassa ei ole ilmennyt mitään syytä epäillä videotallenteen päivämäärää ja tähän nähden B:n on näytetty tuoneen kalan jo siivoamansa haaskapaikan puuhun 17.8.2020. A on kertonut haaskapaikan olleen siivottu hänen käydessään siellä karhunmetsästyskauden alkaessa 20.8.2020, eikä hän ollut havainnut paikan haisevan, vaikka aluetta ei ollutkaan kalkittu. A:n ei ole näytetty olleen tietoinen kolmea päivää aiemmin paikalle viedystä kalasta ja karhun käynnistä.

B:n mökin läheisyydessä pidetty haaska/ravintohoukutin on asiantuntijatodistaja Y:n kertomin tavoin vaikuttanut siihen, että karhun kiinnostus kyseistä paikkaa kohtaan on pysynyt yllä pidempään, kun ravintoa on ollut tarjolla. Tämän puolesta puhuu myös se, että karhu on 17.8.2020 käynyt syömässä puuhun ripustetun kalan varsin pian siitä, kun kala on tuotu siivotulle haaskapaikalle. Y:n mukaan siitä, kuinka hyvissä ajoin haaskaruokinta pitäisi lopettaa ennen karhunmetsästyksen aloittamista, ei ole tutkimustietoa, eikä Y ole ottanut muutoinkaan kantaa ruokinnan keskeytyksen riittävään kestoon. Näin ollen ruokinnan keskeytyksen kestosta ei voida tehdä syytteen puolesta puhuvia johtopäätöksiä.

Metsästyspäivän tapahtumista esitetyn näytön perusteella metsästys on aloitettu noin 1,6 kilometrin etäisyydeltä haaskapaikasta, eikä metsästyksen aikana ole käyty tätä lähempänä haaskapaikkaa. Karhu on lopulta ammuttu noin kolmen kilometrin päässä haaskapaikasta. A ja B eivät ole aloittaneet karhun metsästystä haaskapaikalta/ravintohoukuttimelta tai sen läheisyydestä. Karhun on näytetty käyneen haaskapaikalla viimeksi 17.8.2020 eli kuusi päivää ennen karhun ampumista. Asiassa ei ole tiedossa, onko haaskapaikalla 17.8.2020 käynyt karhu sama, jonka A on 23.8.2020 ampunut. Hovioikeus katsoo, että kun karhun jäljittäminen koiran avulla on tapahtunut lähimmillään noin 1,6 kilometrin etäisyydellä aiemmin pidetystä haaskasta/ravintohoukuttimelta, asiassa on jäänyt näyttämättä, että metsästyksessä olisi käytetty haaskaa/ravintohoukutinta.

Näillä lisäyksillä hovioikeus hyväksyy käräjäoikeuden tuomion perustelut ja johtopäätökset. Aihetta käräjäoikeuden tuomion muuttamiseen ei ole.

Oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa

Syyttäjän syytteiden tultua hylätyksi valtio on oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain
9 luvun 1 a §:n 1 momentin mukaisesti velvollinen korvaamaan A:lle ja B:lle asian käsittelystä hovioikeudessa aiheutuneet kohtuullisina pidettävät asianosais- ja oikeudenkäyntikulut.

HOVIOIKEUDEN RATKAISU

Käräjäoikeuden tuomiota ei muuteta.

Suomen valtio velvoitetaan maksamaan A:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista hovioikeudessa 2 379,89 euroa ja asianosaiskuluista 228 euroa sekä B:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista hovioikeudessa 2 379,89 euroa ja asianosaiskuluista 1 120 euroa. Korvauksille on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentin mukaista viivästyskorkoa siitä lukien, kun kuukausi on kulunut hovioikeuden tuomion antamisesta.

Asian ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:

hovioikeudenneuvos Pasi Oikkonen
hovioikeudenneuvos Virve Salo
hovioikeudenneuvos Kirsi Erkkilä

Valmistelija: hovioikeuden esittelijä Heidi Karjalainen

Lainvoimaisuustiedot: Vailla lainvoimaa