RHO 2024:2

A vaati kanteessaan, että D vahvistetaan hänen isäkseen. Koska D oli jo kuollut ja tuhkattu, A vaati, että oikeusgeneettinen isyystutkimus määrätään tehtäväksi D:stä aiemmin otetusta, saatavilla olevasta kudosnäytteestä. D oli ennen kuolemaansa kieltänyt hänestä hänen elinaikanaan otettujen näytteiden käyttämisen minkäänlaiseen tutkimukseen hänen kuolemansa jälkeen.

Hovioikeus katsoi, että oikeusgeneettinen isyystutkimus voitiin määrätä tehtäväksi D:stä aiemmin otetusta kudosnäytteestä D:n eläessään antamasta kiellosta huolimatta.

ASIAN KÄSITTELY KÄRÄJÄOIKEUDESSA

A vaati kanteessaan vahvistettavaksi, että vuonna 2023 kuollut D oli hänen biologinen isänsä. A vaati, että käräjäoikeus määrää tehtäväksi oikeusgeneettisen isyystutkimuksen isyyden selvittämiseksi ja että käräjäoikeus määrää oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annetun lain 17 §:n mukaisen näytteen hävittämiskiellon. Perusteinaan A vetosi Oulun raastuvanoikeuden vuonna 1975 ja Vaasan hovioikeuden vuonna 1976 antamiin lapsen elatusta koskeviin tuomioihin, elatussopimukseen, kasteilmoitukseen sekä aluekeskusrekisterin todistukseen.

B ja C vaativat vastauksessaan kanteen hylkäämistä ja vastustivat oikeusgeneettisen isyystutkimuksen määräämistä. D oli toukokuussa 2023 kirjallisesti kieltänyt hänestä hänen elinaikanaan otettujen näytteiden käyttämisen tutkimukseen ja uusien näytteiden ottamisen sekä antanut kesäkuussa 2023 biopankkikiellon. Kudosnäytteen ottamiselle, säilyttämiselle tai käyttämiselle ei ollut ollut D:n suostumusta.

Käräjäoikeus määräsi oikeusgeneettisen isyystutkimuksen tehtäväksi D:stä otetusta kudosnäytteestä ja A:sta sekä kielsi sairaalaa sakon uhalla hävittämästä D:stä otettua kudosnäytettä.

Käräjäoikeus totesi kantajan osoittaneen D:n isyyden siinä määrin mahdolliseksi, että asiassa oli perusteet arvioida oikeusgeneettisen isyystutkimuksen määräämistä. Käräjäoikeus arvioi, että D:n allekirjoittaman kiellon ajallinen yhteys hänen kuolemaansa ja asiakirjan sisältö viittasivat siihen, että D oli halunnut estää isyyden selvittämisen. Käräjäoikeus totesi, että D:n eläessä näyte oikeusgeneettistä isyystutkimusta varten olisi voitu ottaa ja tutkia vastoin hänen tahtoaan viime kädessä virka-apua pyytämällä (laki oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta 12 §). Mikäli D olisi tuhkaamisen sijasta haudattu, olisi hänen hautansa voitu viime kädessä määrätä avattavaksi näytteen hankkimiseksi (KKO 2021:88). Nämä seikat osoittivat sitä painoarvoa, joka A:n oikeudelle saada asia selvitetyksi oli edellä selostetut perus- ja ihmisoikeusnäkökohdat huomioon ottaen annettava. Näytteen ottamisen yhteydessä tapahtunut puuttuminen D:n henkilökohtaiseen koskemattomuuteen oli ollut lievää. Hänen määräyksessään mainitusta vakaumuksesta ei ollut esitetty asiassa selvitystä eikä vakaumus voinut painoarvoltaan ohittaa A:n oikeutta tietää vanhempansa. Näistä syistä käräjäoikeus arvioi, että D:n isyys voitiin määrätä oikeusgeneettisellä isyystutkimuksella selvitettäväksi olemassa olevasta kudosnäytteestä siitäkin huolimatta, että kudosnäyte olisi otettu, varastoitu tai säilytetty vastoin kudoslain 7 §:ssä edellytettyä suostumusta.

VAATIMUKSET HOVIOIKEUDESSA

Valitus

B ja C ovat vaatineet, että käräjäoikeuden päätös kumotaan ja vaatimus oikeusgeneettisen isyystutkimuksen määräämisestä hylätään.

B ja C ovat lausuneet, että määräystä D:stä otetun kudosnäytteen käytöstä oikeusgeneettisessä isyystutkimuksessa ei voitu antaa, koska tutkimukselle ja näytteen ottamiselle ei ollut ollut ihmisen elimien, kudoksien ja solujen lääketieteellisestä käytöstä annetun lain (jäljempänä kudoslaki) 7 tai 9 §:ssä tarkoitettua potilaan tai vainajan suostumusta eikä näytteen säilyttäminen ollut tapahtunut luvallisesti. D oli 23.5.2023 nimenomaisesti kirjallisesti kieltänyt näytteiden ottamisen ja käytön ja lisäksi hän oli 1.6.2023 antanut biopankkikiellon. Kudosnäytteen irrottaminen, talteen ottaminen ja varastoiminen ilman suostumusta oli rangaistavaa. Diagnostisen käytön jälkeen näytteen säilyttämiselle ei myöskään ollut ollut luonnollisten henkilöiden suojelusta henkilötietojen käsittelyssä sekä näiden tietojen vapaasta liikkuvuudesta annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) 2016/679 (yleinen tietosuoja-asetus) tarkoitettua perustetta ja säilyttämisessä oli menetelty asetuksen vastaisesti. Lisäksi asiassa oli menetelty Euroopan neuvoston ihmisoikeuksista ja biolääketieteestä tehdyn yleissopimuksen (biolääketiedesopimus) vastaisesti.

Vastaus

A on vaatinut, että valitus hylätään.

A on lausunut, että käräjäoikeus oli ratkaissut asian oikein.

Todistelu hovioikeudessa

Hovioikeudessa on vedottu käräjäoikeuden päätöksestä ilmenevään kirjalliseen todisteluun.

HOVIOIKEUDEN RATKAISUN PERUSTELUT

Tutkimuksen määräämisen yleiset edellytykset

Oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annetun lain 2 §:n mukaan tuomioistuin voi käsiteltävänään olevassa vanhemmuuden vahvistamista tai kumoamista koskevassa asiassa määrätä tutkimuksen tehtäväksi, jos asianosainen sitä vaatii tai jos tuomioistuin pitää sitä muutoin tarpeellisena asian selvittämiseksi. Lain 4 §:n ja 5 §:n 1 ja 2 momentin nojalla tuomioistuin voi määrätä tutkimuksen tehtäväksi oletetusta isästä aiemmin otetusta, saatavilla olevasta kudosnäytteestä, jos tutkittava on kuollut ja hänet on haudattu tai tuhkattu.

Hovioikeus hyväksyy käräjäoikeuden perustelut ja johtopäätökset siitä, että yleiset edellytykset määrätä asiassa oikeusgeneettinen isyystutkimus tehtäväksi täyttyvät. Kysymys on siten siitä, voidaanko tutkimus määrätä tehtäväksi D:stä otetusta kudosnäytteestä tämän elinaikanaan ilmaisemasta vastustuksesta ja kielloista huolimatta.

Kudoslain soveltamisala ja suostumusta koskevat säännökset

Kudoslain 1 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan kyseisessä laissa säädetään muun muassa ihmisen taudinmäärityksen ja hoidon yhteydessä irrotettujen elimien, kudoksien ja solujen talteenotosta, varastoinnista ja käytöstä lääketieteelliseen tarkoitukseen. Saman pykälän 5 momentin perusteella taudinmäärityksen, hoidon tai lääketieteellisen tutkimuksen yhteydessä tapahtuvasta sekä kuolemansyyn selvittämiseksi tarpeellisesta elimien ja kudoksien irrottamisesta säädetään kuitenkin erikseen. Pykälän 1 momentin 5 kohdan nojalla laissa säädetään myös ihmisen elimien, kudoksien, solujen ja kudosnäytteiden käyttämisestä muuhun tarkoitukseen kuin mihin ne on irrotettu tai otettu talteen.

Valittajat ovat vedonneet asiassa siihen, että kudosnäytteen irrottamiselle, talteenotolle ja varastoimiselle ei ollut ollut kudoslain 7 tai 9 §:ssä tarkoitettua suostumusta. Hovioikeus toteaa, että lain 9 § koskee suostumusta elimien, kudoksien ja solujen irrottamiseen kuolleelta luovuttajalta, mistä tässä tapauksessa ei ole ollut kysymys.

Hoidon ja taudinmäärityksen yhteydessä potilaasta irrotettujen kudosten talteenoton yleisistä edellytyksistä on säädetty kudoslain 6 §:ssä. Talteenotolla tarkoitetaan lain 1 a §:n 1 momentin 8 a kohdan määritelmän mukaan prosessia, jolla luovutetut elimet saadaan käyttöön. Kudoslain 6 §:n 1 momentin mukaan elimiä, kudoksia ja soluja, jotka on irrotettu potilaasta taudinmäärityksen tai hoidon yhteydessä, voidaan ottaa talteen ja varastoida lääketieteellistä käyttöä varten. Lain 7 §:n mukaan 6 §:n 1 momentissa tarkoitettuun elimen, kudoksen tai solujen talteen ottamiseen sekä sen jälkeiseen varastointiin ja käyttöön tulee olla potilaan kirjallinen, tietoon perustuva suostumus.

Lain esitöissä on 6 §:n osalta todettu, että taudinmäärityksen ja hoidon yhteydessä poistettuja elimiä ja kudoksia voidaan joissakin tapauksissa käyttää vastaavasti toisen ihmisen sairauden tai ruumiinvamman hoitamiseksi kuin nimenomaisesti elinsiirtoa varten irrotettuja elimiä ja kudoksia. Elimen tai kudoksen irrotus tapahtuu tällöin potilaasta itsestään johtuvin syin, eikä kyseessä ole 2 luvussa tarkoitettu elimen tai kudoksen luovutus. Talteenotetut elimet ja kudokset soveltuvat myös muuhun lääketieteelliseen tarkoitukseen, lähinnä lääketieteelliseen tutkimukseen ja eräissä tilanteissa niitä voidaan käyttää lääketieteellisten laitteiden ja tarvikkeiden sekä hoidossa käytettävien biovalmisteiden tuottamiseen. Esimerkiksi lonkan primaarileikkauksessa voidaan ottaa talteen reisiluun nuppi tai synnytyksessä istukka. Talteenottohetkellä ei useinkaan ole vielä tiedossa vastaanottajaa, vaan kudos varastoidaan myöhempää käyttöä varten (HE 93/2000 vp, s. 21).

Kudoslaissa ei ole tarkemmin määritelty, mitä 6 §:ssä mainitulla lääketieteellisellä käytöllä tarkoitetaan. Hovioikeus katsoo, että lain esitöistä ja systematiikasta on kuitenkin pääteltävissä, että kudoslain 6 ja 7 §:ää on tarkoitettu sovellettavaksi irrottujen kudosten, elinten ja solujen talteenottoon ja varastointiin jotakin muuta lääketieteellistä käyttöä varten kuin mitä varten itse irrottaminen on tapahtunut. Näin ollen 7 §:ssä tarkoitettua suostumusta ei voida katsoa edellytettävän silloin, kun kysymys on tavanomaisesta, jäljempänä todettavin perustein tapahtuvasta kudosnäytteen säilyttämisestä. Tältä osin riittävänä on pidettävä sitä, että hoidossa noudatetaan potilaan asemasta ja oikeuksista annetun lain 6 §:stä ilmeneviä periaatteita.

Kudosnäytteen säilyttäminen

Kysymyksessä olevan kudosnäytteen ottamisen aikaan voimassa olleen potilasasiakirjoista annetun sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen 23 §:n mukaan potilasasiakirjoja sekä tutkimuksessa ja hoidossa syntyviä biologista materiaalia sisältäviä näytteitä ja elinmalleja on säilytettävä vähintään kyseisen asetuksen liitteessä tarkoitettu aika. Asetuksen liitteen mukainen biologista materiaalia sisältävien näytteiden säilytysaika on ollut esimerkiksi kudosblokkien osalta 12 vuotta potilaan kuolemasta. Potilaan suostumuksella ja näkemyksellä ei ole aikaisemman lain aikana katsottu olevan merkitystä arvioitaessa potilasnäytteiden säilyttämisen perustetta tai pituutta (HE 86/2011 vp, s. 7).

Myös 1.1.2024 voimaan tulleen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä annetun lain 23 §:n perusteella potilaan tutkimuksessa ja hoidossa syntyviä biologista materiaalia sisältäviä näytteitä on säilytettävä liitteessä tarkoitettu aika. Kyseisen liitteen mukaan säilytysaika on kudosblokkien osalta tiettyjä poikkeuksia lukuun ottamatta enintään 12 vuotta kuolemasta ja histologisten, patologian, hematologian sekä sytologian näytelasien osalta 12 vuotta. Lain esitöiden mukaan potilasasiakirjoja ja erilaisia potilaasta otettuja biologisia näytteitä on tarvetta pääsääntöisesti säilyttää potilaan eliniän ajan. Lisäksi esitöissä on todettu, että huomioitava on myös mahdollisia vahingonkorvausasioita varten tarvittava käsittelyaika 12 vuotta. Siten säilytysaika olisi useimpien asiakirjojen kohdalla 12 vuotta kuolemasta. Myös biologista materiaalia sisältävien näytteiden säilytysajat vastaisivat nykyisiä säilytysaikoja lukuun ottamatta eräitä pysyvästi säilytettäviä näytteitä (HE 246/2022 vp, s. 83).

Hovioikeus toteaa käräjäoikeuden tavoin, että asiassa ei ole tarkemmin selvitetty, missä yhteydessä, mitä käyttötarkoitusta varten tai milloin kysymyksessä oleva kudosnäyte on otettu. Hovioikeus katsoo, että asiassa ei kuitenkaan edellä selostettu lainsäädäntö huomioon ottaen ole ilmennyt perusteltua aihetta epäillä, että kyseinen kudosnäyte olisi otettu tai että sitä olisi säilytetty lain vastaisesti, vaikka D:stä onkin noin kuukausi ennen kuolemaansa kieltänyt näytteiden ottamisen ja niihin kohdistuvan tutkimustoiminnan sekä antanut biopankkikiellon kirjallisista todisteista ilmenevällä tavalla.

Kudosnäytteen muuttunut käyttötarkoitus

Kudoslain 20 §:ssä säädetään kudosnäytteiden muuttuneesta käyttötarkoituksesta. Sen 4 momentin mukaan hoidon, taudinmäärityksen, kuolemansyyn selvittämisen tai lääketieteellisen tutkimuksen vuoksi otettuja näytteitä voidaan luovuttaa biologisten vanhempien selvittämistä varten tuomioistuimen tai muun viranomaisen määräämälle tutkimuslaitokselle. Toisin kuin useimmissa pykälän muissa momenteissa säädellyissä tilanteissa, edellä mainitussa 4 momentissa ei ole asetettu suostumusta tai lupaa kudosnäytteen luovuttamisen edellytykseksi. Kyseisen säännöksen perusteella kysymyksessä oleva kudosnäyte voidaan luovuttaa tutkimuksen tekemistä varten.

Perus- ja ihmisoikeudet

Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä todetuin tavoin lapsen oikeus saada biologinen alkuperänsä vahvistetuksi on perus- ja ihmisoikeuksiin kuuluvan yksityiselämän suojan olennainen osa (KKO 2021:88, kohta 16). Tämä puhuu vahvasti oikeusgeneettisen isyystutkimuksen määräämisen puolesta. Samoin tutkimuksen määräämisen puolesta puhuu käräjäoikeuden toteamin tavoin myös se, että näyte on otettu lapsen oletetusta isästä, jolla ei myöskään elossa ollessaan olisi ollut mahdollisuutta kieltäytyä tutkimuksesta.

Kysymyksessä olevassa tapauksessa on jäänyt näyttämättä, että kudosnäytteen ottamisessa tai säilyttämisessä olisi menetelty kudoslain tai muun lainsäädännön vastaisesti. Asiassa ei ole menetelty myöskään EU:n tietosuoja-asetuksen tai biolääketiedettä koskevan yleissopimuksen vastaisesti ottaen huomioon muun muassa asetuksen ja sopimuksen soveltamissalarajaukset, näytteen säilyttämisen ja käyttämisen peruste sekä esimerkiksi biolääketiedesopimuksen 26 artiklan mukainen mahdollisuus säätää laissa yleissopimuksessa määrättyjen oikeuksien käytölle ja sen oikeusturvamääräysten soveltamiselle välttämättömiä rajoituksia.

Siinä tapauksessa, että kudosnäytteen ottamisessa tai säilyttämisessä olisi joltain osin menetelty lainsäädännön tai kansainvälisten velvoitteiden vastaisesti, kudosnäytteen isyystutkimukseen käyttämistä vastaan puhuisivat lähinnä yleisen edun mukaiset tietosuojaan ja vainajan viimeisen tahdon kunnioittamiseen liittyvät näkökohdat sekä tutkittavan omaisten yksityiselämän suojaan liittyvät näkökohdat. Hovioikeus katsoo käräjäoikeuden tavoin, että A:n yksityiselämän suojan piiriin kuuluvaa oikeutta biologisen alkuperänsä tuntemiseen on joka tapauksessa pidettävä kysymyksessä olevassa asiassa edellä mainittuja näkökohtia painavampana, minkä vuoksi oikeusgeneettinen tutkimus on määrättävä tehtäväksi saatavilla olevasta kudosnäytteestä.

Näillä lisäyksillä hovioikeus hyväksyy käräjäoikeuden päätöksen perustelut ja johtopäätökset.

HOVIOIKEUDEN RATKAISU

Käräjäoikeuden päätöstä ei muuteta.

Asian ratkaisseet hovioikeuden jäsenet:

hovioikeudenneuvos Pasi Oikkonen
hovioikeudenneuvos Kirsi Erkkilä
hovioikeudenneuvos Teemu Saukkoriipi

Esittelijä: hovioikeuden esittelijä Heidi Karjalainen

Lainvoimaisuustiedot: Vailla lainvoimaa