VaaHO:2022:1

RATKAISUN KESKEINEN SISÄLTÖ

Pankki oli siinä tapauksessa, että kuljetusyhtiölle myönnetään liikenteen palveluista annetun lain mukainen liikennelupa, antanut yhtiön hyväksi omavelkaisen takauksen sellaisten saatavien maksamisesta, joiden suorittamiseen yhtiö oli ollut velvollinen ja jotka olivat syntyneet sen harjoittamasta luvanvaraisesta tieliikenteestä. Yhtiön jouduttua konkurssiin sen konkurssivelkojat olivat päätöksellään katsoneet, että pankilla oli ollut oikeus saada antamastaan takauksesta suoritus sellaisille saatavilleen, jotka olivat perustuneet sen yhtiölle antamiin, luotollista yritystiliä ja käyttöpääomaa koskeneisiin luottoihin.

Velkojainkokouksen päätöksen ei katsottu olevan konkurssilain 15 luvun 10 §:n tarkoittamalla tavalla omiaan tuottamaan pankille yhtiön velkojana epäoikeutettua etua toisen velkojan eli Verohallinnon kustannuksella eikä päätöstä pidetty muutoinkaan Verohallintoa kohtaan ilmeisen kohtuuttomana, koska pankin saatavien yhtiöltä katsottiin takaussitoumuksen sanamuodon perusteella kuuluvan takauksen alaan eikä pankin saamisoikeus ollut lakannut myöskään niin sanottua yhtymistä tai yhtymystä (konfuusio) koskevien oikeusohjeiden nojalla.

ETELÄ-POHJANMAAN KÄRÄJÄOIKEUDEN PÄÄTÖS 8.9.2021 NRO 1062

Hakija

Verohallinto

Asiaan osallinen

A Oy:n konkurssipesä

Kuultava

Pankki B

Asia

Velkojainkokouksen päätöksen moite

Selostus asiasta

A Oy:n konkurssissa pidettiin velkojainkokous 23. huhtikuuta 2021. Kokouksessa käsiteltiin kokouskutsun mukaisena asiana luvanvaraisen tavaraliikenteen toimintatakauksen varojen jakaminen. Pankki B on 10.4.2019 antanut Liikenne- ja viestintävirastolle niin kutsutun liikennelupatakauksen (toimintatakaus), jonka mukaan pankki sitoutuu taattavan puolesta omavelkaiseen takaukseen niiden saatavien maksamisesta, joiden suorittamiseen taattava on velvollinen ja jotka ovat syntyneet taattavan harjoittamasta luvanvaraisesta liikenteestä. Takauksen määrä on maksettu konkurssipesälle jakomenettelyn toteuttamiseksi. Velkojainkokous päätti Pankki B:n äänin jakaa toimintatakauksesta kertyvät varat kaikille velkojille, myös pankin omille konkurssiyhtiöltä oleville saataville. Verohallinto äänesti voittanutta kantaa vastaan ja ilmoitti tyytymättömyyden asiasta tehtyyn päätökseen. Verohallinto on 3.5.2021 saattanut vireille hakemuksen velkojainkokouksen päätöksen moitteesta.

Osapuolet ovat antaneet suostumuksensa asian ratkaisemiseen kirjallisessa menettelyssä.

Hakemus

Verohallinto on vaatinut, että velkojainkokouksen tekemä päätös liikenneluvan edellytyksenä olleen niin kutsutun toimintatakauksen perusteella kertyneiden varojen jakamisesta kumotaan pätemättömänä tai muutetaan siten, että takauksen antaneen pankin omia saatavia konkurssiyhtiöltä ei oteta huomioon takauksesta kertyviä varoja velkojille jaettaessa.

Perustelut

Konkurssiasiain neuvottelukunnan suosituksen nro 1 (konkurssipesän haltuunotto) kohdan 10 mukaan toimintatakausta säilytetään Liikenne- ja viestintävirastossa (Traficom). Takaus ei kuulu konkurssipesään eikä siitä kertyviä varoja voida käyttää konkurssipesän massavelkojen kattamiseen. Lakiin tai asetukseen ei suositukseen kirjatun mukaan sisälly määräyksiä siitä, miten takaus jaetaan velkojille. Konkurssiasiain neuvottelukunta suosittelee, että pesänhoitaja huolehtii toimintatakauksen perimisestä ja jakamisesta velkojille konkurssimenettelyn ohessa, jos velkojien saatavat on pystytty pesänhoitajan käsityksen mukaan riittävän luotettavasti selvittämään. Pesänhoitaja voi suosituksen mukaan ottaa täysimittaisessa konkurssimenettelyssä vastaan takaajalta suorituksen velkojien lukuun ja jakaa varat velkojille vahvistetun jakoluettelon mukaan (KKO 2000:76). Suosituksen mukaan takauksen perusteella saadut varat jaetaan vain niille velkojille, joiden saatava on syntynyt liikenneluvan mukaisessa toiminnassa.

Verohallinnon näkemyksen mukaan pankki ei takaussitoumuksen antajana voi saada itselleen maksua antamastaan takauksesta. Pankki ei voi antaa takausta oman saatavansa maksamisen vakuudeksi. Jos takaajasta tulee/takaaja on kyseessä olevan velallisen velkoja, lakkaa velvoite automaattisesti ilman suoritusta (yhtymys). Kukaan ei voi olla velkaa itselleen. Liikenneluvan myöntämiseen/uusimiseen liittyvän sääntelyn tarkoituksena on ja on aina ollut turvata liikennöinnistä aiheutuvien vakuudettomien velkojien asemaa. Pankilla ei ole sääntelyn tarkoittaman suojan tarvetta eikä sääntelyn tarkoitus ei ole suojata pankkia, joka voi itse päättää, myöntääkö luottoa, kenelle myöntää ja millaisin ehdoin ja vakuuksin sitä myöntää.

Pankin saatavien ei voida katsoa syntyneen liikennelupia koskevan sääntelyn tarkoituksen ja takauksen sanamuodon edellyttämällä tavalla ”taattavan harjoittamasta luvanvaraisesta liikenteestä" - vaan pankin harjoittamasta antolainaustoiminnasta. Velkojainkokouksen pankin äänin tekemä päätös on omiaan tuottamaan pankille velkojana tai jollekulle muulle epäoikeutettua etua konkurssipesän tai toisen velkojan kustannuksella taikka on velkojaa tai velallista kohtaan ilmeisen kohtuuton.

Vastaus

Pankki B on pyytänyt, että Verohallinnon velkojainkokouksen päätöksen moitetta koskeva hakemus hylätään.

Perustelut

Pankki B:n näkemyksen mukaan velkojainkokouksen päätös on oikea. Asia koskee Pankki B:n 10.4.2019 Liikenne- ja viestintävirastolle antamaa ns. liikennelupatakausta, jonka mukaan pankki "sitoutuu taattavan puolesta omavelkaiseen takaukseen niiden saatavien maksamisesta, joiden suorittamiseen taattava on velvollinen ja jotka ovat syntyneet taattavan harjoittamasta luvanvaraisesta liikenteestä". Takausta tulee tulkita sen sanamuodon mukaisesti. Takauksen sanamuodon mukaan saatavien on tullut syntyä taattavan harjoittamasta luvanvaraisesta liikenteestä. Takauksessa ei ole millään muulla tavoin rajattu sitä, mitä saatavia takaus kattaa. Takauksen sanamuoto ei ole tältä osin tulkinnanvarainen.

Pankki B:n käsityksen mukaan myöskään lainsäädännössä ei ole rajattu kategorisesti jotain/joitain velkojatahoja käsillä olevan takauksen kattamien velkojien ulkopuolelle. Pankin mahdollisilla vakuuksilla ei ole merkitystä liikennelupatakauksen tulkinnan osalta.

Verohallinnon hakemuksessa ei ole esitetty perusteita sille, miksi Pankki B:n saatavien ei voitaisi katsoa syntyneen liikennelupia koskevan sääntelyn tarkoituksen ja takauksen sanamuodon edellyttämällä tavalla taattavan harjoittamasta luvanvaraisesta liikenteestä. Pankki B on myöntänyt A Oy:lle 15.5.2017 velkakirjalainalla käyttöpääomaa 280.500 euroa ja 8.5.2012 luotollisen yritystilin 40.000 euroa. Pankki B:n saatavat ovat perustuneet siihen, että yhtiö on tarvinnut elinkeinotoimintaansa varten käyttöpääomaa ja luotollisen yritystilin ja yhtiö on tällaista rahoitusta Pankki B:stä hakenut ja saanut. Ratkaisevaa tulee olla velan käyttötarkoitus, ei velan myöntäneen tahon harjoittama toiminta. Pankki B:n taattavalle tähän toimintaan myöntämät luotot ovat olleet tarkoitettuja käytetty taattavan luvanvaraisen liikenteen harjoittamiseen.

Takaus on nyt käsillä olevassa tapauksessa annettu yhteisesti kaikista niistä veloista, jotka ovat syntyneet yhtiön liikennelupien nojalla harjoittamasta liiketoiminnasta. Takausta ei ole myöskään annettu sellaisenaan Pankki B:n saatavien vakuudeksi vaan se on takauksen sanamuodon mukaisesti annettu viranomaiselle luvanvaraisesta liikenteenharjoittamisesta aiheutuneiden velkojen maksamiseksi. Kyse ei ole siten siitä, että Pankki B olisi antanut suoraan takauksen omasta saatavastaan, vaan takaus on annettu yleisen velkojatahon hyväksi. On sattumanvaraista, onko takauksen antanut taho velkomassa yhtiötä itse. Takauksen olisi voinut antaa esimerkiksi toinen pankki, missä tilanteessa lienee täysin selvää, että Pankki B:n saataville tulisi maksaa suoritusta takauksen perusteella. Tällaiselle sattumanvaraiselle seikalle ei voida antaa painoarvoa asiaa ratkaistessa. Lähtökohdaksi tulee asettaa takauksen sanamuoto ja tarkoitus.

- - -

PÄÄTÖS

Hakemus hylätään.

Perustelut

Liikenneluvan haltijan tulee keskeytyksettä pystyä vastaamaan taloudellisista velvoitteistaan vuotuisen tilikauden aikana. Tästä syystä lupaa hakevan tulee osoittaa, että sillä on luvan nojalla harjoitettavaan toimintaan riittävät taloudelliset voimavarat eli hakijan on osoitettava vakavaraisuutensa. Vakavaraisuus voidaan osoittaa auktorisoidun eli KHT-, HT- tai JHT-tilintarkastajan tai tilintarkastusyhteisön antamalla todistuksella hakijan taloudellisista voimavaroista ja/tai suomalaisen luotto-, rahoitus- tai vakuutuslaitoksen antamalla takaussitoumuksella (pankkitakaus) tai pankkitalletuksella (tilipanttaus). Nyt kyseessä olevassa tapauksessa on kyse pankin antamasta takauksesta, joka on siis ollut yrityksen toiminnan edellytys. Ilman pankin antamaa takausta ei luvanvaraista liikennettä olisi voitu harjoittaa.

Kuljetusyhtiö on sittemmin ajautunut konkurssiin ja pankin antama takaus on maksettu konkurssipesälle ja päätetty jakaa kaikille velkojille, myös takauksen antaneelle pankille. Asiassa on kysymys siitä, että ovatko pankin saatavat syntyneet liikenneluvan mukaisessa toiminnassa.

Takauksen sanamuodon mukaan pankki on sitoutunut taattavan puolesta omavelkaiseen takaukseen niiden saatavien maksamisesta, joiden suorittamiseen taattava on velvollinen ja jotka ovat syntyneet taattavan harjoittamasta luvanvaraisesta liikenteestä.

Verottajan näkemyksen mukaan pankin saatavien ei voida katsoa syntyneen liikennelupia koskevan sääntelyn tarkoituksen ja takauksen sanamuodon edellyttämällä tavalla ”taattavan harjoittamasta luvanvaraisesta liikenteestä" - vaan pankin harjoittamasta antolainaustoiminnasta. Käräjäoikeus katsoo, että tällä logiikalla ajatellen myöskään verottajan omatkaan saatavat eivät olisi syntyneet "taattavan harjoittamasta luvanvaraisesta liikenteestä" vaan verotustoiminnasta.

Käräjäoikeus katsoo, että takauksessa ei ole rajattu sitä, että mitä saatavia takaus kattaa eikä takauksen sanamuoto ole tältä osin tulkinnanvarainen. Hakemuksessa ei ole esitetty sellaisia perusteita, joiden vuoksi sanamuodon mukaisesta tulkinnasta tulisi poiketa. Takausta on näin ollen tulkittava sen sanamuodon mukaisesti. Ratkaisevaa on ollut velan käyttötarkoitus. Takaus on annettu viranomaiselle luvanvaraisesta liikenteenharjoittamisesta aiheutuneiden velkojen maksamiseksi eli yleisen velkojatahon hyväksi, ei pelkästään takauksen antajan. Pankki B:n taattavalle tähän toimintaan myöntämät luotot ovat olleet tarkoitettu ja käytetty taattavan luvanvaraisen liikenteen harjoittamiseen

Käräjäoikeus katsoo, että laista tai oikeuskäytännöstä ei löydy tukea sille, että asiassa pitäisi ottaa jollakin tavalla huomioon se, että onko velkojalla saataviensa turvaamiseksi vakuutta vai ei.

Edellä mainituilla perusteilla käräjäoikeus katsoo, että Pankki B:n saatavat ovat syntyneet liikenneluvan mukaisesta toiminnasta ja velkojainkokouksen päätös asiassa on oikea. Velkojainkokouksen tekemä päätös ei ole ollut omiaan tuottamaan pankille velkojana tai jollekulle muulle epäoikeutettua etua konkurssipesän tai toisen velkojan kustannuksella taikka ollut velkojaa tai velallista kohtaan ilmeisen kohtuuton. Näin ollen hakemus hylätään.

Asian on käräjäoikeudessa ratkaissut käräjätuomari Tuija Forss.

OIKEUDENKÄYNTI HOVIOIKEUDESSA

Valitus

Vaatimus

Verohallinto, Maksu- ja perintäkeskus on toistanut käräjäoikeudessa esittämänsä hakemuksen ja vaatinut, että käräjäoikeuden päätös kumotaan.

Perusteet

Käräjäoikeus on virheellisesti katsonut, että Pankki B:n (pankki) on oikeus saada saatavilleen suorituksia A Oy:n (yhtiö) konkurssipesästä sellaisista varoista, jotka ovat peräisin pankin yhtiön eduksi antamasta niin kutsutusta liikennelupatakauksesta.

Pankin saatavat eivät ole syntyneet yhtiön harjoittamasta luvanvaraisesta liikenteestä. Yhtiön konkurssipesän velkojainkokouksen pankin äänin tekemä päätös, josta Verohallinnon hakemuksessa on kysymys, on omiaan tuottamaan pankille epäoikeutettua etua muiden konkurssivelkojien kustannuksella. Ainakin päätös on velkojaa tai velallista kohtaan ilmeisen kohtuuton. Päätös on siksi kumottava tai sitä on ainakin muutettava niin, että pankin saatavia ei oteta huomioon, kun liikennelupatakauksen Varoja jaetaan konkurssivelkojille.

Käräjäoikeuden tulkinta on perustunut takaussitomuksen sanamuotoon, jossa ei ole rajattu, mitä saatavia se kattaa. Pankkia ei kuitenkaan voida pitää takauksen edunsaajana vain siitä syystä, että pankkia ei ole laissa tai takaussitoumuksessa rajattu takauksen edunsaajien ulkopuolelle.

Takaussitomuksen sanamuotoa merkityksellisempi tulkintaperuste asiassa on liikenneluvan myöntämiseen ja uusimiseen liittyvän, vakavaraisuutta koskevan sääntelyn tarkoitus. Sääntely perustuu liikenteen palveluista annettuun lakiin, jossa viitataan Euroopan unionin liikenteenharjoittaja-asetuksen eräisiin artikloihin. Asetuksen mukaan yrityksen on pystyttävä keskeytyksettä vastaamaan taloudellisista velvoitteistaan vuotuisen tilikauden aikana.

Kyseisen sääntelyn tarkoituksena on suojata velkojia, joilla on velalliselta toiminnan harjoittamiseen liittyviä, vakuudettomia saatavia. Sääntelyllä ei sitä vastoin suojata pankkia, joka voi päättää rahoittajaksi ryhtymisestä sekä myöntämänsä rahoituksen vakuuksista ja muista ehdoista. Pankilla ei ole samanlaista suojan tarvetta kuin niillä velkojilla, joiden hyväksi takaus on annettu.

Tässä tapauksessa käräjäoikeuden tulkinta johtaisi siihen, että takauksesta jaettavissa olevista varoista 59,57 prosenttia suoritettaisiin pankille. Kun pankilla lisäksi on saatavilleen vakuudet, takauksen tuottama hyöty koituisi vakuudettomien velkojen velkojien asemesta pankille, jos vakuudet eivät kata sen saatavia, taikka pankin saatavista vakuuden antaneille tahoille. Tämä ei voi olla liikennelupajärjestelmän tarkoitus. Pankki voi turvata saatavansa muutenkin.

Pankilla ei takauksesta ja vierasvelkapanttauksesta annetun lain (takauslaki) 2 §:n perusteella ole oikeutta saada saatavalleen suoritusta itse antamastaan takauksesta. Kyseisen lainkohdan mukaan takauksella tarkoitetaan sitoumusta, jolla sitoumuksen antaja ottaa vastatakseen toisen henkilön velasta.

Jos takaajasta tulee tai takaaja on sen velallisen velkoja, jonka hyväksi takaus on annettu, velvoite lakkaa niin sanotun yhtymyksen johdosta automaattisesti ilman suoritusta. Kukaan ei voi olla velkaa itselleen. Käräjäoikeuden kanta merkitsee tosiasiassa sitä, että pankki saa antamansa omavelkaisen takauksen perusteella maksun itseltään, tosin konkurssipesän välityksellä.

Vastaus

Vaatimus

Pankki on vaatinut, että valitus hylätään.

Perusteet

Käräjäoikeuden ja yhtiön konkurssipesän velkojainkokouksen päätökset ovat oikeita. Pankin antamaa liikennelupatakausta on tulkittava sen sanamuodon mukaisesti. Takauksen yksiselitteisen sanamuodon perusteella sen kattamien saatavien on pitänyt syntyä velallisen harjoittamasta luvanvaraisesta liikenteestä. Takauksen kattamia saatavia ei ole rajattu tai rajoitettu muulla tavalla.

Verohallinto ei ole viitannut sääntelyn tavoitteesta esittämiensä näkemysten tueksi mihinkään lakiin, lakien esitöihin tai oikeuskäytäntöön, joka vahvistaisi sen kannan. Myöskään konkurssiasiain neuvottelukunnan suositus ei tue esitettyä kantaa. Lainsäädännössä pankkia tai muita vakuusvelkojia ei ole suljettu takauksen ulkopuolelle eikä tällainen tarkoitus ilmene Verohallinnon mainitsemista lähteistä. Ennakkopäätös KKO 2000:76 tukee pankin tulkintaa.

Pankki on 15.7.2017 myöntänyt yhtiölle velkakirjalainalla käyttöpääomaa 280.500 euroa ja 8.5.2012 luotollisen yritystilin 40.000 euroa. Pankin saatavat ovat perustuneet siihen, että yhtiö on tarvinnut toimintansa harjoittamiseen käyttöpääomaa ja luotollisen yritystilin, jotka se on hakenut ja saanut pankista. Verohallinnon valituksessa ei ole esitetty asianmukaisia perusteita sille, miksi nämä pankin saatavat eivät olisi syntyneet taattavan harjoittamasta luvanvaraisesta liikenteestä. Pankki ei myöskään ole antanut takausta vakuudeksi omasta saatavastaan, vaan takaus on annettu viranomaiselle luvanvaraisesta liikenteenharjoittamisesta aiheutuneiden velkojen maksamiseksi.

Lausuma

Yhtiön konkurssipesä on ilmoittanut, että se ei lausu asiassa.

Hovioikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian tausta ja keskeinen kysymyksenasettelu

Asian tausta on selostettu käräjäoikeuden päätöksessä (s. 1).

Asiassa on hovioikeudessa, kuten käräjäoikeudessakin, kysymys siitä, onko yhtiön konkurssipesän velkojainkokouksen 23.4.2021 tekemä päätös (Kl), jolla yhtiön hyväksi niin sanotun liikennelupatakauksen (K2-V1) antaneen pankin on yhtiön velkojana katsottu olevan oikeutettu kyseisen takauksen perusteella jaettaviin varoihin, kumottava pätemättömänä tai onko sitä muutettava.

Konkurssivelkojien päätöksen kumoamisen ja muuttamisen edellytykset

Konkurssivelkojien päätöksen kumoamisesta ja muuttamisesta säädetään konkurssilain 15 luvun 11 §:ssä, jonka mukaan tuomioistuin voi velkojan hakemuksesta kumota velkojien päätöksen tai, jos se on asian laadun vuoksi mahdollista, muuttaa sitä, jos päätös ei ole syntynyt oikeassa järjestyksessä ja menettelyn virheellisyys on voinut vaikuttaa lopputulokseen tai virhettä voidaan muuten pitää merkittävänä taikka jos päätös on 10 §:n vastainen.

Konkurssilain 15 luvun 11 §:ssä tarkoitetut moiteperusteet ovat osin muodollisia ja osin aineellisia. Muotovirheen perusteella päätös voidaan kumota tai sitä voidaan muuttaa sellaisissa tilanteissa, joissa päätös ei ole syntynyt oikeassa järjestyksessä. Tällaisia muotovirheitä olisivat esimerkiksi laiminlyönti toimittaa velalliselle tai velkojalle kutsu velkojainkokoukseen taikka laiminlyönti varata näille tilaisuus esittää kantansa jossakin muussa päätöksentekomenettelyssä. Aineellisesta pätemättömyysperusteesta on puolestaan kysymys silloin, kun velkojainkokouksen päätös on konkurssilain 15 luvun 10 §:n vastainen (HE 26/2003 vp s. 149, ks. myös KKO 2019:95, kohta 6).

Konkurssilain 15 luvun 10 §:n mukaan velkojat eivät saa tehdä päätöstä, joka on omiaan tuottamaan velkojalle tai jollekulle muulle epäoikeutettua etua konkurssipesän tai toisen velkojan kustannuksella taikka joka on velkojaa tai velallista kohtaan ilmeisen kohtuuton.

Kyseisessä pykälässä säädetään kohtuuttoman päätöksen kiellosta, ja siinä velkojien päätösvallalle asetetaan sisällöllisiä rajoituksia. Lähinnä kysymys on velkojien suojaamisesta yhdenvertaisuusperiaatteen loukkaamiselta. Kiellettyä olisi pykälän nojalla esimerkiksi se, että panttiomaisuuden tuotto ja siitä aiheutuvat kustannukset jaettaisiin konkurssilain 17 luvun säännösten vastaisesti. Ilmeisen kohtuutonta velallista kohtaan olisi puolestaan se, että velkojat päättäisivät yksimielisesti myydä omaisuuden selvästi alihintaan. Kysymyksessä voi olla myös tilanne, jossa velkojat käyttävät harkintavaltaansa vahingoittamistarkoituksessa (HE 26/2003 vp s. 148-149 ja KKO 2019:95, kohta 7).

Verohallinnon hakemuksessaan ja valituksessaan esittämät perusteet huomioon ottaen kysymys hovioikeudessa on erityisesti siitä, onko velkojainkokouksen päätös ollut konkurssilain 15 luvun 10 §:n tarkoittamalla tavalla omiaan tuottamaan velkojalle (pankki) epäoikeutettua etua toisen velkojan (Verohallinto) kustannuksella taikka onko velkojainkokouksen päätöstä ainakin pidettävä Verohallintoa kohtaan ilmeisen kohtuuttomana. Asiassa ei ole kysymys konkurssilain 15 luvun 11 §:n mukaisesta muotovirheestä.

Onko velkojainkokouksen päätös kumottava tai sitä muutettava?

Liikennelupatakauksen sisältö ja sitä koskeva sääntely

Kirjallisena todisteena esitetystä, 10.4.2019 päivätystä pankkitakauksesta (K2-V1) ilmenee, että pankki on antanut enimmäismäärältään 24.000 euron suuruisen omavelkaisen takauksen siinä tapauksessa, että luvanmyöntäjä, Liikenne- ja viestintävirasto Traficom myöntää taattavalle eli yhtiölle liikenteen palveluista annetun lain (320/2017) perusteella liikenneluvan. Takaussitoumuksen sanamuodon mukaan omavelkainen takaus on annettu ”niiden saatavien maksamisesta, joiden suorittamiseen taattava on velvollinen ja jotka ovat syntyneet taattavan harjoittamasta luvanvaraisesta liikenteestä”.

Kyseinen takaus on käräjäoikeuden toteamalla tavalla (s. 1) ollut niin sanottu toimintatakaus, jollainen annetaan yleensä viranomaiselle jossakin toiminnassa syntyneiden vahinkojen korvaamisen vakuudeksi. Oikeuskirjallisuudessa toimintatakauksen on katsottu edellyttävän, että tuota toimintaa koskevassa lainsäädännössä on säädetty tällainen vakuus annettavaksi (ks. esim. Ari Saamilehto: Takaus, teoksessa Saamilehto ym.: Varallisuusoikeus).

Tässä tapauksessa takaussitoumuksen oikeudellinen perusta on liikenteen palveluista annetun lain 5 §:n 2 momentissa, jossa säädettyjen edellytysten täyttyessä liikenne- ja viestintävirasto myöntää hakemuksesta henkilöliikenneluvan ja tavaraliikenneluvan oikeushenkilölle. Kyseisen momentin 1 kohdassa säädetyn edellytyksen mukaan oikeushenkilön on täytettävä EU:n liikenteenharjoittaja-asetuksen 4 ja 6 - 8 artiklassa säädetyt maantieliikenteen harjoittajan ammatin harjoittamista ja ammatillista pätevyyttä koskevat vaatimukset.

EU:n liikenteenharjoittaja-asetuksella tarkoitetaan 21.10.2009 annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EY) N:o 1071/2009 maantieliikenteen harjoittajan ammatin harjoittamisen edellytyksiä koskevista yhteisistä säännöistä ja neuvoston direktiivin 96/26/EY kumoamisesta.

Kyseisen asetuksen 2 artiklan määritelmäsäännöksen mukaan asetuksessa ”maantieliikenteen harjoittajan ammatilla” tarkoitetaan maanteiden henkilöliikenteen harjoittajan ammattia tai maanteiden tavaraliikenteen harjoittajan ammattia. Asetuksen 3 artiklan 1 c kohdan mukaan yrityksellä joka harjoittaa kyseistä ammattia, on oltava asianmukainen vakavaraisuus.

Vakavaraisuusvaatimuksesta säädetään tarkemmin asetuksen 7 artiklassa, johon myös kansallisessa laissa edellä todetusti viitataan.

Asetuksen 7 artiklan 1 kohdan mukaan yrityksen on asetuksen 3 artiklan 1 c alakohdassa säädetyn vaatimuksen täyttääkseen pystyttävä keskeytyksettä vastaamaan taloudellisista velvoitteistaan vuotuisen tilikauden aikana. Tätä varten yrityksen on osoitettava tilintarkastajan tai asianmukaisesti hyväksytyn henkilön vahvistaman vuosittaisen tilinpäätöksen pohjalta, että sillä on kunakin vuonna käytössään pääomaa ja vararahastoja yhteensä vähintään 9.000 euron arvosta, kun käytössä on vain yksi ajoneuvo, ja vähintään 5.000 euron arvosta kunkin sen lisäksi käytetyn ajoneuvon osalta.

Asetuksen 7 artiklan 2 kohdan mukaan toimivaltainen viranomainen voi saman artiklan 1 kohdasta poiketen hyväksyä tai edellyttää, että yritys osoittaa vakavaraisuutensa yhden tai useamman pankin tai muun rahoituslaitoksen, vakuutusyhtiöt mukaan lukien, antamalla todistuksella, esimerkiksi pankkitakauksella ensimmäisessä alakohdassa tarkoitetuille määrille.

Vielä asetuksen resitaalissa eli johdanto-osan perustelukappaleessa numero 10 todetaan, että maantiekuljetusyrityksellä on tarpeen olla vähimmäisvakavaraisuus, joka riittää turvaamaan yrityksen toiminnan aloittamisen ja asianmukaisen hoitamisen. Pankkitakaus tai ammatillinen vastuuvakuutus saattaa olla yksinkertainen ja tehokas tapa osoittaa yritysten vakavaraisuus.

Kyseisellä asetuksella on kumottu 29.4.2006 annettu neuvoston direktiivi 96/26/EY, mihin syynä oli asetuksen resitaalin numero 22 mukaan ollut muun muassa se, että jäsenvaltiot eivät voineet riittävästi saavuttaa asetuksen tavoitetta eli maantieliikenteen harjoittajan ammattiin pääsyä koskevien sääntöjen uudenaikaistamista sekä sen varmistamista, että sääntöjä sovelletaan yhdenmukaisemmin ja tehokkaammin jäsenvaltioissa. Tämän vuoksi niistä voitiin toiminnan laajuuden ja vaikutusten vuoksi säätää paremmin yhteisön tasolla.

Myös neuvoston direktiivi 96/26/EY sisälsi määräyksiä maanteiden liikenteenharjoittajien riittävästä vakavaraisuudesta, joita koskevien kriteerien määräämistä pidettiin välttämättömänä erityisesti eri jäsenvaltioiden yritysten yhtäläisen kohtelun varmistamiseksi. Direktiivin 3 artiklan 3 a alakohdan mukaan riittävällä vakavaraisuudella tarkoitettiin direktiivissä yrityksen toiminnan käynnistämisen ja asianmukaisen hoitamisen turvaamiseksi riittäviä varoja. Artiklan 3 c alakohdassa säädettiin yrityksen käytössä olevan pääoman tai vararahaston vähimmäismäärästä tiettyä harkinnanvaraa jäsenvaltiolle jättävällä tavalla. Artiklan 3 d alakohdan mukaan toimivaltainen viranomainen voi hyväksyä todisteeksi vakavaraisuudesta pankin tai muun asianmukaisesti pätevän laitoksen antaman todistuksen tai vakuuden. Todiste tai vakuus voitiin antaa pankkitakuuna tai muussa vastaavassa muodossa.

Ennen liikenteenharjoittaja-asetuksen voimaantuloa vakavaraisuusvaatimuksesta säädettiin kaupallisista tavarankuljetuksista tiellä annetun lain (693/2006) 13 §:ssä, jonka 1 momentin mukaan liikenneluvan hakija tai haltija on katsottava vakavaraiseksi, jos hän kykenee asianmukaisesti vastaamaan velvoitteistaan ja osoittaa, että hänellä on riittävät taloudelliset voimavarat liikenteen aloittamiseen ja sen asianmukaiseen hoitamiseen. Pykälän 6 momentin mukaan siitä, kuinka paljon käytettävissä olevia varoja tulee olla hakijan jokaista ajoneuvoa kohden, säädettiin liikenne- ja viestintäministeriön asetuksella.

Liikenteenharjoittaja-asetuksen voimaantulon johdosta kyseiseen lakiin tehtyjä muutoksia koskeneesta hallituksen esityksestä käy ilmi, että liikenteenharjoittaja-asetuksessa vakavaraisuudelle asetetut vähimmäisvaatimukset olivat pienemmät kuin sitä edeltäneessä kansallisessa oikeudessa. Lisäksi esityksestä ilmenee, että vakavaraisuudella on merkitystä kuljetusmarkkinoiden häiriöiden tasaajana. Sen yhtenä tarkoituksena on ollut estää yritysten konkursseja ja liiketoiminnan lopettamisia laman aikana, jotta taloudellisen toiminnan vilkastuessa kuljetuskapasiteettia olisi riittävästi tarjolla (HE 114/2011 vp s. 9).

Miten takaussitoumusta on tulkittava?

Takaussitomusta on tulkittava lähtökohtaisesti sen sanamuodon mukaisesti, kuten käräjäoikeus on katsonut (s. 4).

Sanamuodon mukaisen tulkinnan asema ilmenee esimerkiksi ennakkopäätöksestä KKO 1995 :74, jossa omavelkaisen takauksen katsottiin olleen sen sanamuodon mukaisesti voimassa 31.12.1992 saakka, mihin mennessä suoritusta tuli hakea. Kyseisessä ratkaisussa otettiin hovioikeuden mielestä kantaa myös todistustaakan jakoon asianosaisten välillä, toisin sanoen velkojilla oli todistustaakka siitä, että takaaja olisi tarkoittanut rajoittaa sitoumuksensa voimassaoloaikaa jollakin muulla kuin sen sanamuodossa määrätyllä tavalla.

Tällainen tulkinta on yhdenmukainen varallisuusoikeudessa yleisemminkin noudatettavien, sopimuksen tulkintaa koskevien oikeusohjeiden kanssa. Myös muita sopimustyyppejä kuin takausta koskevassa korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä on vakiintuneesti katsottu, että tulkinnan lähtökohdaksi on asetettava sopimuksen sanamuoto (ks. esim. KKO 2008:53, kohta 8, KKO 2014:70, kohta 7, KKO 2016: 10, kohta 26 ja KKO 2017: 14, kohta 13). Oikeuskirjallisuudessa on niin ikään esitetty, että takaussitoumusta tulkitaan varallisuusoikeuden yleisten tulkintaperiaatteiden mukaisesti (ks. esim. Vesa Annola ym.: Omavelkaisesta takauksesta. 2. p. Jyväskylä 1995 s. 62 ja Juha Mäkelä: Velkojan tiedonantovelvollisuus takaajaa kohtaan. Helsinki 1999 s. 112.)

Kuten käräjäoikeus on todennut, liikennelupatakauksen sanamuoto on siten yksiselitteinen, että takaus on annettu niiden ”saatavien maksamisesta, joiden suorittamiseen taattava on velvollinen ja jotka ovat syntyneet taattavan harjoittamasta luvanvaraisesta liikenteestä”. Muulla tavalla takausta ei ole rajattu.

Kirjallisten todisteiden perusteella pankin saatavat yhtiöltä ovat perustuneet 8.5.2012 allekirjoitettuun luottosopimukseen V2), jolla pankki on myöntänyt yhtiölle yritystilin 40.000 euron luottorajalla, ja 15.5.2017 päivättyyn velkakirjaan (V3). Pankki on velkakirjalla myöntänyt yhtiölle 280.500 euron luoton, jonka käyttötarkoitukseksi velkakirjaan on merkitty ”käyttöpääoma”.

Pankin saatavat ja niiden perusteena olevat velkasuhteet ovat syntyneet sinä aikana, kun yhtiö on harjoittanut kuljetusliiketoimintaa. Todisteiden perusteella kyseiset, yhtiölle myönnetyt luotot ovat liittyneet sen kuljetusliiketoiminnan harjoittamiseen, osaltaan mahdollistaneet sen ja olleet mitä ilmeisimmin luottojen myöntämisaikaan myös tarpeen liiketoiminnan harjoittamiseksi. Nämä seikat puoltavat vahvasti sellaista arkikielen mukaista tulkintaa, että kysymyksessä olevien pankin saatavien on katsottava syntyneen taattavan harjoittamasta luvanvaraisesta liikenteestä. Jos yhtiö ei olisi harjoittanut luvanvaraista liikennettä, pankilla ei olisi ollut aihetta myöntää sille kyseisiä luottoja ainakaan sellaisia käyttötarkoituksia varten, jotka todisteista ilmenevät.

Verohallinnon esittämä suppeampi tulkinta ei saa vastaavalla tavalla tukea takauksen sanamuodosta, jossa kuten todettua takauksen ulkopuolelle ei ole rajattu mitään saatavia. Sellainen tulkinta, jossa poikettaisiin takaussitoumuksen tulkinnassa lähtökohtaisesti noudatettavasta sanamuodon mukaisesta tulkinnasta, kun sanamuotoa voidaan pitää selvänä, vaatii painavia perusteita.

Liikennelupatakausta koskevat unionioikeudelliset ja kansalliset säännökset, kuten lain esityötkään, eivät tue sellaista tulkintaa, että vakavaraisuusvaatimuksen täyttymisen turvaksi tarkoitetun vakuuden olisi tarkoitettu turvaavan vain sellaisten velkojien saatavia, joilla ei ole mahdollisuutta harkita itsenäisesti velkasuhteen syntymistä ja joilla ei ole mahdollisuutta hankkia saatavilleen vakuuksia velalliselta. On ilmeistä, että jos vakuudella olisi tällainen tarkoitus, se kävisi selvästi ilmi mainituista oikeuslähteistä, joista etenkin unionioikeudelliselle asetukselle on annettava merkittävä painoarvo.

Sen puolesta, että vakuutta ei ole tarkoitettu käytettävän yksinomaan mainitunlaisten velkojien saatavien kattamiseksi puhuu melko vahvasti myös liikenteenharjoittaja-asetuksen resitaali numero 10, jossa riittäväksi vähimmäisvakavaraisuudeksi katsotaan riittävän se, mikä turvaa yrityksen toiminnan aloittamisen ja asianmukaisen hoitamisen. Vaikka velvoitteiden asianmukainen hoitaminen voi sinänsä tarkoittaa verovelkasuhteeseen perustuvien saatavien hoitamista, tällainen yksinomainen tulkinta ei ole mitenkään välttämätön, vaan yhtä perustellusti mainitunlaisilla velvoitteilla voidaan viitata myös luotonantajien saataviin. Asiaa ei ole aihetta arvioida toisin yksinomaan siitä syystä, että EU:n liikenteenharjoittaja-asetuksen 7 artiklan 1 kohdassa puhutaan vuotuisesta tilikaudesta.

Hovioikeus katsoo mainittuja näkökohtia punnittuaan, että pankin kysymyksessä olevat saatavat kuuluvat liikennelupatakauksen alaan ja että pankilla on siten lähtökohtaisesti oikeus saada niille suoritus takauksesta.

Estyykö suorituksen saaminen takauksesta niin sanotun yhtymisen vuoksi?

Verohallinto on katsonut, että pankilla ei joka tapauksessa ole oikeutta saada antamastaan takauksesta suoritusta yhtiöltä oleville saatavilleen niin sanottua yhtymistä tai yhtymystä (konfuusio) koskevien oikeusohjeiden nojalla.

Yhtymisestä on kysymys silloin, kun sama taho tulee yhtäaikaisesti sekä velkojan että velallisen asemaan. Sen on katsottu voivan tulla kysymykseen silloin, jos velvoitteen velkoja- tai velallispuolella tapahtuu vaihdos esimerkiksi sen johdosta, että velkojan saamisoikeus siirtyy velalliselle yleis- tai erityisseuraannolla, tai kun velallisen asema siirtyy velkojalle yleisseuraannon kautta. Oikeuskirjallisuudessa on esitetty, että velvoite lakkaisi tällaisessa tilanteessa heti ja ilman muita toimenpiteitä, sillä velkasuhde edellyttää vähintään kahta henkilöä, eikä kukaan voi olla velkaa itselleen (ks. esim. Olli Norros: Velvoiteoikeus. 2. uud. p. Alma Talent. Helsinki 2018 s. 438).

Yhtymisen soveltamisalan ja -edellytysten hahmottamista on pidetty vaikeana, sillä velvoiteoikeudellisesta, toisin kuin esineoikeudellisesta yhtymisestä, ei tiettävästi ole määräyksiä lainsäädännössä (Norros 2018 s. 439).

Oikeuskirjallisuudessa on takauksen osalta esitetty, että takaus voi sinänsä raueta yhtymyksen johdosta, jos sama henkilö joutuu yhtäaikaisesti sekä velkojan että velallisen asemaan. Takausvastuuta ei yleensä ole katsottu voivan olla olemassa, jos päävelka on rauennut, eikä sama henkilö voi olla sekä velkojana että takausvastuussa itseään kohtaan (ks. Erkki Aurejärvi: Takaus. Condictio. Helsinki 2001 s. 104-105, ks. myös Matti Ylöstalo: Takauksesta. 2. uud. p. Suomalainen Lakimiesyhdistys. Porvoo 1969 s. 235-236).

Yhtymisestä on katsottu olleen kysymys ennakkopäätöksessä KKO 1997: 167, jossa pankki oli antanut kuljetusliikkeelle luoton, jonka maksamisen vakuudeksi toinen pankki oli antanut kuljetusliikkeelle pankkitakauksen. Kuljetusliike oli antanut pankkitakauksen antaneelle pankille vastasitoumuksen, jossa se oli sitoutunut vaadittaessa korvaamaan kaiken sen, minkä pankki oli takauksensa nojalla katsonut olevansa velvollinen suorittamaan. Kuljetusliikkeen vastuunalainen yhtiömies oli antanut vastasitoumuksen täyttämisestä omavelkaisen takauksen. Pankit olivat sittemmin sulautuneet kolmanneksi pankiksi.

Kyseisen pankin vaadittua kuljetusliikkeen vastuunalaiselta yhtiömieheltä suoritusta takauksen perusteella korkein oikeus katsoi pankkien sulautumisen merkinneen sitä, että velkojapankki ei ollut voinut saada suoritusta saamisestaan sille annetusta takauksesta. Korkeimman oikeuden mukaan asiassa oli kysymys siitä, aiheuttiko se se seikka, että velkojapankki ei pankkien sulautumisen johdosta enää voinut saada suoritusta sille annetusta takauksesta, sen, että takaukselle annettuja vakuuksia ei voitaisi käyttää suorituksen saamiseen. Kielteinen kanta olisi merkinnyt sitä, että toimintaa jatkava pankki olisi menettänyt sulautumisen johdosta merkittävän osan sille siirtyneiden saamisten vakuuksista. Pankkitakauksen vastasitoumuksessa ja sen takauksessa oli ollut kysymys vakuusjärjestelystä, jonka tarkoituksena oli ollut osaltaan varmistaa se, että päävelan velkojapankki saa suorituksen saamisestaan. Perusteltuna ei pidetty sitä, että vastasitoumuksen takaajan vastuu olisi ilman erityistä syytä muuttunut pankkien sulautumisen johdosta. Sulautuminen ei ollut kyseisessä asiassa myöskään heikentänyt takaajan asemaa eikä lisännyt hänen vastuitaan. Kun takaus ei ollut vanhentunut, takaaja oli suoritusvelvollinen.

Kyseisestä ennakkopäätöksestä ei ole saatavissa juuri tukea nyt käsillä olevan kysymyksen ratkaisemiseen, mutta hovioikeus katsoo siitä ilmenevän, että yhtymisen johdosta tapahtuvaa saamisen lakkaamista harkittaessa merkitystä on annettava muun ohessa sille, millaiseen järjestelyyn takauksen antaminen on tosiasiassa liittynyt. Myös oikeuskirjallisuudessa on esitetty, että yhtymistä arvioitaessa merkitystä on annettava sille, onko velkoja- ja velallisasemien yhtyminen tehnyt velkasuhteen jatkumisen epämielekkääksi (Janne Kaisto - Tapani Lohi: Johdatus varallisuusoikeuteen. 2. uud. p. 2013 s. 359 ja Norros 2018 s. 443).

Tässä tapauksessa liikennelupatakaus on annettu sellaisten saatavien maksamisesta, joiden suorittamiseen taattava on velvollinen ja jotka ovat syntyneet taattavan harjoittamasta luvanvaraisesta liikenteestä. Takausta on Verohallinnon mukaan säilytetty Liikenne- ja viestintävirasto Traficomissa, mikä on pääteltävissä myös pankkitakauksen (K2-V1) liitteistä, joiden perusteella pankki on 12.4.2019 Liikenne- ja viestintävirasto Traficomiin saapuneella kirjeellä toimittanut takauksen kyseiseen virastoon, mistä se on 30.3.2020 päivätyn saatteen mukaan vapautettu yhtiön konkurssipesään. Liikennelupatakausta konkurssipesässä on selostettu myös konkurssiasiain neuvottelukunnan suosituksessa nro 1 (Konkurssipesän haltuunotto), jonka mukaan takaus ei kuulu konkurssipesään eikä sitä voida käyttää konkurssipesän massavelkojen kattamiseen, mutta pesänhoitaja voi takaajan suostumuksella maksaa konkurssimenettelyn yhteydessä takauksen kattamat velat siitä riippumatta, onko velkojan saatava erääntynyt suhteessa takaajaan. Lakiin tai asetukseen ei suosituksen mukaan sisälly määräyksiä siitä, miten takaus jaetaan velkojien kesken.

Pankki on käsillä olevassa asetelmassa sekä liikenneluvan saaneen, taattavan päävelallisen takaaja että sen velkoja, joka vaatii Liikenne- ja viestintävirasto Traficomissa säilytetystä ja sieltä konkurssipesään palautetusta takauksesta suorituksia sellaisille saatavilleen, joita sillä päävelalliselta on ollut. Pankin saatavat ovat edellä takaussitoumuksen tulkinnasta lausutulla tavalla perustuneet sellaiseen luvanvaraiseen liikenteenharjoittamiseen, josta aiheutuvien saatavien vakuudeksi takaus on annettu. Takauksella on katsottava olleen tarkoitus suojata kaikkia yhtiön sellaisia velkojia, joiden saatavat yhtiöltä ovat perustuneet sen harjoittamaan luvanvaraiseen liikenteeseen.

Hovioikeus katsoo, että liikenteenharjoittajan jouduttua konkurssiin ja takausvastuun siten ajankohtaistuttua sekä kattaessa sen tyyppiset velvoitteet, joiden täyttämiseksi vakuus on annettu, on vaikea katsoa, että pankki takaajana menettäisi oikeuden saada suorituksen saatavilleen ja että takaus voitaisiin siitä syystä käyttää täysimääräisesti muiden velkojien saataviin. Pankilla on taattavan velkojana ollut oikeus sen konkurssipesästä tehtävään suoritukseen, eikä vain pankin asema takaajana tällaisessa tilanteessa anna aihetta arvioida asiaa toisin, kun sen antama takaus on annettu yleisen velkojatahon hyväksi.

Mainituilla perusteilla hovioikeus katsoo, että pankin oikeus saada yhtiöltä olevilta saatavilleen suoritus sen yhtiön eduksi antamasta takauksesta ei ole lakannut yhtymistä koskevien oikeusohjeiden nojalla.

Arvio ja johtopäätös

Edellä lausutuin perustein pankin saatavat yhtiöltä ovat kuuluneet liikennelupatakauksen alaan, eikä pankin oikeus saada niille suoritus ole lakannut yhtymistä koskevien oikeusohjeiden nojalla. Konkurssivelkojien päätöksen, joka on vastannut tätä tulkintaa, ei siten ole katsottava tuottaneen pankille toisen konkurssivelkojan eli Verohallinnon kustannuksella epäoikeutettua etua. Päätöstä ei myöskään voida pitää Verohallintoa kohtaan ilmeisen kohtuuttomana, sillä kysymys ei ole sellaisesta laillisen oikeuden väärinkäyttämisestä, joka rinnastuisi esimerkiksi konkurssivarallisuuden alihintaiseen realisointiin.

Edellä lausutuilla perusteluilla käräjäoikeuden päätöstä täydentäen hovioikeus katsoo, että käräjäoikeuden päätöksen lopputulosta ei ole syytä muuttaa.

Päätöslauselma

Valitus hylätään. Käräjäoikeuden päätöstä ei muuteta.

Asian ovat hovioikeudessa ratkaisseet hovioikeudenneuvokset Antti Vaittinen, hovioikeudenneuvos Timo Saranpää ja ma. hovioikeudenneuvos Samuli Nyblom.

Ratkaisu on yksimielinen.

Vailla lainvoimaa.

Verohallinto on hakenut asiassa valituslupaa KKO:lta.

‍