VaaHO:2022:7

RATKAISUN KESKEINEN SISÄLTÖ

Ylimääräisen muutoksenhaun hakija B ei ollut lapsen asumista koskevassa asiassa toimittanut käräjäoikeudelle lausumaa, koska hänen avopuolisonsa oli tehnyt itsemurhan määräajan päättymistä edeltäneenä päivänä. Käräjäoikeus oli tämän johdosta hyväksynyt B:n vastapuolen hakemuksen ja muuttanut asianosaisten yhteisen lapsen asumisen B:n luota isänsä luo. B ei myöskään ollut ilmoittanut tyytymättömyyttä käräjäoikeuden ratkaisuun lain määräämässä ajassa. B haki menetetyn määräajan palauttamista.

Lääketieteellisessä selvityksessä ei ollut otettu selvästi kantaa siihen, millä tavalla tapahtuma oli vaikuttanut B.n toimintakykyyn. Hänellä diagnosoidun traumaperäisen stressihäiriön katsottiin kuitenkin olleen omiaan vaikuttamaan hänen toimintakykyynsä sitä merkittävästi alentaen. Kun läheisen itsemurha on myös ihmistä voimakkaasti traumatisoiva sekä tyypillisesti äkillinen ja yllättävä tapahtuma, B:ltä ei edellytetty tilastaan lisäselvitystä, vaan hänen katsottiin saattaneen riittävässä määrin todennäköiseksi, että hän ei ennalta-arvaamattomista syistä heikentyneen terveydentilansa vuoksi ollut voinut ilmoittaa käräjäoikeuden päätökseen tyytymättömyyttä määräajassa.

Näistä syistä, ja kun hakemus lisäksi katsottiin tehdyn määräajassa eikä mahdollisuutta panna asia uudelleen vireille käräjäoikeudessa pidetty asian laatuun nähden riittävänä B:n oikeusturvan kannalta, hänelle palautettiin tyytymättömyyden ilmoittamisen ja valituksen määräajat.

SATAKUNNAN KÄRÄJÄOIKEUDEN PÄÄTÖS 11.1.2022 NRO 10014110

Asianosaiset

Hakija
A

Asiaan osallinen
B

Asia

Lapsen asuminen

SELOSTUS ASIASTA

A:lla ja B:llä on yhteinen alaikäinen lapsi C (- - -).

HAKEMUS

A on käräjäoikeuteen 14.12.2021 saapuneessa hakemuksessaan vaatinut, että lapsen C:n asuminen siirretään lapsen äidin B:n luota isän A:n luo.

Perusteet

C:n olosuhteista B:n luona on tehty lastensuojeluilmoituksia. Lisäksi on ollut jo pidempään huoli ja syy epäillä, ettei lapsi saa tarvitsemaansa hoitoa ja turvaa B:n luona.

LAUSUMA

B:lle on varattu tilaisuus tulla kuulluksi asiassa. B ei ole antanut lausumaa asiassa.

KÄRÄJÄOIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Hakija on perustellut vaatimustaan lapsen asuinpaikan muuttamisesta sillä, että lapsi ei B:n luona asuessaan saa tarvitsemaansa hoitoa ja turvaa. B ei ole antanut lausumaa eikä siis ole kiistänyt hakemuksessa esitettyjä väitteitä. Näin ollen käräjäoikeudella ei ole aihetta epäillä hakemuksessa esitettyjen väitteiden todenperäisyyttä. Asumisen siirtymistä isälle on siten pidettävä lapsen edun mukaisena.

Päätöslauselma

C (- - -) määrätään asumaan isänsä A:n luona.

Lainkohdat

Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta 9 §

Asian on käräjäoikeudessa ratkaissut käräjätuomari Markku Lindqvist.

OIKEUDENKÄYNTI HOVIOIKEUDESSA

Hakemus

Vaatimus

B on pyytänyt, että hovioikeus asettaa hänelle uudet määräajat tyytymättömyyden ilmoittamiseksi ja valituksen laatimiseksi Satakunnan käräjäoikeuden 11.1.2022 asiassa H 747/2021/1522 antamaan päätökseen nro 1001 4110.

Perusteet

Hakijan entinen puoliso A on 14.12.2021 käräjäoikeudelle toimittamassaan hakemuksessa pyytänyt, että hänen ja B:n yhteisen lapsen C:n asuinpaikka muutetaan B:n luota A:n luokse.

Käräjäoikeus on pyytänyt A:n hakemukseen vastauksen B:ltä, joka ei ole kyennyt antamaan vastausta määräajassa henkisen järkytyksensä vuoksi. Koska B ei ole vastustanut A:n hakemusta, käräjäoikeus on nyt hakemuksen kohteena olevalla päätöksellään hyväksynyt sen. Tyytymättömyyden ilmoittamisen määräaika kyseiseen päätökseen on päättynyt 18.1.2022, jolloin B on edelleen ollut toimintakyvytön. B on 11.2.2022 hakeutunut asiamiehen toimistolle neuvotteluun.

B:llä on ollut laillinen este tai ainakin siihen rinnastettava erittäin painava syy olla vastaamatta A:n hakemukseen.

B on asunut yhdessä avopuolisonsa sekä 15- ja 6-vuotiaiden lastensa kanssa. B:n avopuoliso on 29.12.2021 tehnyt itsemurhan hirttäytymällä puolisoiden makuhuoneessa. B oli löytänyt hänet ja aloittanut elvytyksen, mutta avopuoliso oli menehtynyt.

B on tapahtuman jälkeen 29.12.2021 saanut välittömästi kriisiapua ja 30.12.2021 päässyt voimakkaan ahdistuksen vuoksi lääkärin päivystysvastaanotolle. Hänelle on asetettu diagnoosi F 43.1 (traumaperäinen stressireaktio).

B on toiminut heti sen jälkeen, kun hän on psyykkisen tilansa sen mahdollistettua kyennyt 11.2.2022 ottamaan yhteyttä hakemuksen laatineeseen asiamieheen ja antamaan tälle toimeksiannon asiassa.

Vastaus

Vaatimukset

A on vaatinut, että hakemus hylätään ja että B velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa hovioikeudesta ja Suomen valtiolle / Satakunnan oikeusaputoimistolle A:lla hovioikeudessa annetun oikeusavun kustannukset, molemmat määrät laillisine viivästyskorkoineen.

Perusteet

Asiassa ei ole esitetty B:n toimittaman OmaKannan 30.12.2021 kirjauksen jälkeisiä merkintöjä siitä, että B olisi käynyt asiasta lääkärin vastaanotolla. Siitä, että B:llä olisi ollut laillinen este, on esitetty selvityksenä vain hänen väitteensä, minkä vuoksi hakemus on myöhästyneenä hylättävä.

B:n vastaukselle hakemuksen kohteena olevassa asiassa asetettu määräaika on päättynyt 30.12.2021. B:n avopuoliso on surmannut itsensä 29.12.2021. B ei ollut ryhtynyt tuossa asiassa alun perinkään sellaisiin toimiin, että hän olisi antanut vastauksensa käräjäoikeudelle määräajassa. Mitään näyttöä siitä, että B ei olisi kyennyt henkisen järkytyksensä vuoksi laatimaan vastausta, ei ole esitetty nyt käsiteltävänä olevassa asiassa.

Käräjäoikeus on antanut asiassa ratkaisunsa 11.1.2022 eli kaksi viikkoa B:n avopuolison kuoleman jälkeen, ja tyytymättömyyden ilmoittamisen määräaika on päättynyt kolme viikkoa kuoleman jälkeen. Hakemuksen tueksi ei ole esitetty sellaista lääkärinlausuntoa, jonka perusteella B:llä voitaisiin katsoa olleen este ilmoittaa tyytymättömyyttä määräajassa.

Hakemuksen hylkääminen ei myöskään vaaranna B:n oikeusturvaa, sillä kysymyksessä on lapsen asumista koskeva asia, jota koskevan hakemuksen B voi saada käsitellyksi käräjäoikeudessa uudestaan.

Hovioikeuden ratkaisu

Perustelut

Asian ratkaiseminen esittelystä

B on hakemuksessaan pyytänyt, että hovioikeus toimittaisi niin sanotun pienimuotoisen pääkäsittelyn hänen kuulemisekseen siitä, miksi hän ei kyennyt määräajassa ilmoittamaan tyytymättömyyttä käräjäoikeuden päätökseen.

Koska B:n kuulemista ilmoitetusta teemasta ei jäljempänä selostettavien syiden vuoksi ole pidettävä asian selvittämiseksi tarpeellisena eikä muitakaan syitä pääkäsittelyn toimittamiseen oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 18 §:n 3 momentin ja saman luvun 5 §:n nojalla sovellettaviksi tulevien oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 14 ja 15 §:ien perusteella ole, B:n pyyntö pääkäsittelyn toimittamisesta hylätään ja asia ratkaistaan esittelystä.

Menetetyn määräajan palauttaminen

Sovellettavat säännökset

Oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 17 §:n mukaan sille, joka laillisen esteen vuoksi ei ole voinut määräajassa ilmoittaa tyytymättömyyttään tahi hakea muutosta tai takaisinsaantia taikka ryhtyä muuhun toimeen oikeudenkäynnissä taikka joka muutoin esittää anomuksensa tueksi erittäin painavia syitä, voidaan hakemuksesta palauttaa menetetty sellainen määräaika.

Saman luvun 18 §:n 1 momentin mukaan menetetyn määräajan palauttamista on haettava kirjallisesti 30 päivän kuluessa 17 §:ssä tarkoitetun esteen lakkaamisesta ja viimeistään vuoden kuluessa siitä päivästä, jona määräaika päättyi. Saman pykälän 2 momentin mukaan hakemus tehdään hovioikeudelle, jos hakemus koskee määräajan palauttamista toimenpiteen tekemiseksi käräjäoikeudessa tai muutoksen hakemiseksi sen ratkaisuun.

Oikeudenkäymiskaaren 12 luvun 28 §:n 1 momentin mukaan laillinen este on sillä, joka sairauden tai yleisen liikenteen keskeytymisen vuoksi on estynyt noudattamasta kehotusta saapua tuomioistuimeen tai antaa kirjallinen vastaus taikka lausuma taikka suorittamasta hänelle oikeudenkäynnissä kuuluvaa muuta tehtävää. Jos ilmoitetaan tai muutoin tiedetään muu este, tuomioistuimen asiana on tutkia, voidaanko este hyväksyä lailliseksi.

Kysymyksenasettelu

Kysymys on siitä, onko B esittänyt riittävät perusteet sille, että hän ei ole laillisen esteen vuoksi voinut määräajassa ilmoittaa tyytymättömyyttä hakemuksen kohteena olevaan päätökseen ja valittaa siitä tai onko näiden määräaikojen palauttamiselle ainakin esitetty erittäin painavia syitä.

Laillista estettä koskevaa korkeimman oikeuden ratkaisukäytäntöä

Korkeimman oikeuden ratkaisukäytännössä on vakiintuneesti katsottu, että sairaus on laillinen este silloin, kun se estää asianomaisen henkilön saapumisen oikeuden istuntoon tai läsnäolon siellä. Laillinen este on kysymyksessä muun ohessa silloin, kun sairaus on laadultaan ja vaikutuksiltaan sellainen, ettei henkilö voi terveydentilaansa vaarantamatta saapua tuomioistuimeen. Henkilöllä, joka sairautensa vuoksi on välittömästi sairaalahoidon tarpeessa, on yleensä laillinen este. Muut sairauden hoitotoimenpiteet, jotka estäisivät asianomaisen saapumisen oikeuteen, muodostavat laillisen esteen, jos niiden suorittamista ei henkilön terveyttä vaarantamatta voida siirtää. Myös vähäisempien sairauksien hankalia tilapäisoireita voidaan pitää laillisena esteenä. Kaikki tautiluokituksen mukaiset sairaudet eivät kuitenkaan ole laillisia esteitä (ks. KKO 2016:84, kohta 14 ja siinä mainitut lähteet).

Ennakkopäätöksessä KKO 2002:103 laillisena esteenä poissaololle hovioikeuden pääkäsittelystä on pidetty isän mukanaoloa synnytyksessä. Ratkaisussa on katsottu, että isän osallistumisella synnytykseen on merkitystä sekä äidille että isälle itselleen ja se on myös omiaan vahvistamaan perheyhteyttä. Korkein oikeus on näistä syistä pitänyt isän mukanaoloa synnytyksessä yksilön ja yhteiskunnan kannalta niin tärkeänä asiana, että se on perusteltua hyväksyä oikeudenkäymiskaaren 12 luvun 18 §:n 1 momentissa tarkoitetuksi lailliseksi esteeksi. Kun synnytyksen ajankohta ei ole täsmällisesti ennakoitavissa, asiaa ei ollut syytä arvioida toisin silläkään perusteella, että valittaja oli ilmoittanut esteestään vasta noin puoli tuntia ennen pääkäsittelyn alkamista.

Lisäksi ennakkopäätöksessä KKO 2022:28 on katsottu, että menetetty määräaika voidaan erittäin painavien syiden perusteella palauttaa, jos asianosainen ei ilman omaa syytään ole voinut noudattaa prosessitoimelle säädettyä määräaikaa. Syynä tähän voi olla esimerkiksi jokin asianosaisen vaikutuspiirin ulkopuolinen ja ennakoimaton este mutta joissakin tapauksissa myös sellainen erehdys tai tiedon puute, jota ei voida pitää hänen vikanaan (kohta 14).

Muita oikeuslähteitä asianosaisen läheisen menehtymisestä laillisena esteenä

Hovioikeuskäytännössä laillisena esteenä saapua käräjäoikeuden lähestymiskieltoasiassa toimittamiin valmistelu- ja pääkäsittelyistuntoihin on pidetty asianosaisen matkaa kuolemansairaan isänsä luo Venäjälle. Esteestä oli ilmoitettu etukäteen käräjäoikeuteen, mutta siitä ei tuolloin ollut toimitettu selvitystä. Hovioikeus katsoi, että valittajan ei matkustamisaikansa huomioon ottaen ollut kohtuudella voitu edellyttää saapuvan käräjäoikeuden istuntoon, koska hänen isänsä kuolinaika ei ollut täsmällisesti ennakoitavissa ja tämä oli kuollut vasta istunnon toimittamisen jälkeen. Istunnon toimittamiselle oli siten ollut este, minkä vuoksi asia palautettiin käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi (Helsingin hovioikeuden asiassa R 17/2279 antama päätös 20.2.2018 nro 208).

Oikeuskirjallisuudessa on ennakkopäätökseen KKO 2002:103 liittyen esitetty, että perhesyyt voivat muodostaa yhden ryhmän yksilön ja yhteiskunnan kannalta hyväksyttävinä pidettävistä syistä prosessitoimen laiminlyönnille. Esimerkiksi oman lapsen vakava sairastuminen tai valmistautuminen puolison vaikeaan leikkaukseen muodostanevat lähes poikkeuksetta laillisen esteen, vaikka prosessitoimeen olisi sinänsä mahdollista ryhtyä. Alkuperäisessä, vuoden 1734 oikeudenkäymiskaaressa mainittiinkin, että laillisen esteen muodostivat muun muassa puolison, lapsen tai vanhemman kuolema oikeuteen saapumisen aikoihin. Lisäksi ratkaisuun liittyen on todettu, että lailliselta esteeltä yleensäkin edellytetään ennalta-arvaamattomuutta (Jaakko Rautio: KKO 2002:103 Isän mukanaolo synnytyksessä laillisena esteenä, teoksessa Pekka Timonen (toim.): KKO:n ratkaisut kommentein 2002:II).

Lisäksi oikeuskirjallisuudessa on niin ikään vuoden 1734 oikeudenkäymiskaaren 12 luvun 1 §:n sääntelyyn viitaten esitetty, että voidaan ilman muuta lähteä siitä, että siinä selostetuissa määräyksissä laillisesta esteestä luetellut esimerkit soveltuvat yleensä myös nykypäivän oikeuteen. Niistä kaikissa on kysymys sellaisista asianhaaroista tai olosuhteista, jotka fyysisesti tai tosiasiallisesti estävät asianosaista saapumasta tuomioistuimeen (ks. Lauri Hormia: Asianosaisen poissaolosta siviiliprosessissa. Tutkimus yksipuolisesta eli ns. kontumasiaalimenettelystä erityisesti ns. dispositiivisia riita-asioita silmällä pitäen. Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen julkaisuja. Helsinki 1988 s. 133 – 134).

Asiassa esitetty selvitys

Satakunnan käräjäoikeuden B:lle osoittamasta, 16.12.2021 päivätystä lausumapyynnöstä ilmenee, että käräjäoikeus on varannut hänelle tilaisuuden antaa lausuma A:n hakemuksen ja sen täydennyksen johdosta. Lausumaa on pyydetty uhalla, että käräjäoikeus voi käsitellä ja ratkaista asian laiminlyönnistä huolimatta, jos kehotusta ei noudateta. Lausuman määräajaksi on asetettu seitsemän päivää siitä lukien, kun pyyntö on annettu tiedoksi. Asiakirjoihin sisältyvästä tiedoksiantotodistuksesta ilmenee, että hakemus on annettu B:lle tiedoksi torstaina 23.12.2021. Lausuman toimittamisen määräaika on näin ollen päättynyt torstaina 30.12.2021.

B on liittänyt hovioikeudelle osoitettuun hakemukseensa tulosteen OmaKanta-tietokannasta. Siitä ilmenee, että hän on 30.12.2021 hakeutunut Porin Perusturvakeskukseen, jossa hänelle on asetettu diagnoosi F43.1 (traumaperäinen stressihäiriö). Hoidon syyksi (tulosyyksi) on kirjattu voimakas ahdistuneisuus. Lausunnon esitiedoissa on myös selostettu tapahtumatietoja ja lääkärin B:stä tekemiä havaintoja. Kirjauksessa on vielä todettu, että traumaperäisen stressihäiriön on arvioitu olevan pysyvyydeltään ”määräaikainen”.

Arvio ja johtopäätökset

Hovioikeus katsoo selvitetyksi, että 29.12.2021 tapahtuneen perhetragedian vuoksi B:llä on tapahtuman jälkeisenä päivänä diagnosoitu traumaperäinen stressihäiriö. Siihen nähden, että määräaika lausuman toimittamiseen hakemuksen kohteena olevassa asiassa on päättynyt tapahtumaa seuraavana päivänä 30.12.2021, hovioikeus pitää ilmeisenä, että B ei ole voinut toimittaa lausumaa määräajassa. Asiaa ei ole aihetta arvioida toisin sen vuoksi, että nyt käsiteltävänä olevaan hakemukseen annetussa vastauksessa on esitetty B:n laiminlyöneen ryhtyä toimiin lausuman antamiseksi sitä ennen.

Lääkärinlausunnossa ei ole otettu selvästi kantaa siihen, millä tavalla lailliseksi esteeksi vedottu tapahtuma on vaikuttanut B:n toimintakykyyn. Selvää ja yleisesti tunnettua kuitenkin on, että traumaperäinen stressihäiriö, joka B:lle on selostetuissa olosuhteissa aiheutunut, on ollut omiaan vaikuttamaan hänen toimintakykyynsä sitä merkittävästi alentaen. Vaikka terveydellisiin syihin laillisena esteenä on sinänsä hyvin perustellusti suhtauduttu oikeuskäytännössä tiukasti, hovioikeus katsoo, että nyt käsillä olevassa tapauksessa B:ltä ei ole aihetta edellyttää tilastaan lisäselvitystä.

Näistä syistä, ja kun läheisen itsemurha on myös yleisesti tunnetusti ihmistä voimakkaasti traumatisoiva sekä tyypillisesti äkillinen ja yllättävä tapahtuma, hovioikeus katsoo B:n selvityksellään saattaneen riittävässä määrin todennäköiseksi sen, että hän ei ennalta-arvaamattomista syistä heikentyneen terveydentilansa vuoksi ole voinut ilmoittaa myöskään hakemuksen kohteena olevaan käräjäoikeuden ratkaisuun tyytymättömyyttään määräajassa, joka on päättynyt 18.1.2022. Tätä päätelmää tukee edellä mainittujen seikkojen lisäksi hakemuksessa esitetty ilmoitus siitä, että asiaa koskeva toimeksianto on annettu asiamiehelle 11.2.2022. Hovioikeus ei ole havainnut aihetta epäillä ilmoituksen oikeellisuutta, eikä sitä ole vastauksessakaan suoranaisesti kiistetty.

Kun hakemus on lisäksi saapunut hovioikeuteen 17.2.2022 eli oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 18 §:n 1 momentin mukaisessa, esteen päättymisestä laskettavassa 30 päivän määräajassa, hovioikeus katsoo johtopäätöksenään edellä selostetuista perusteista, että B:n hakemus on hyväksyttävä ja hänelle on asetettava uudet määräajat ilmoittaa tyytymättömyyttä hakemuksen kohteena olevaan käräjäoikeuden päätökseen ja valittaa siitä.

Selvyyden vuoksi hovioikeus toteaa vielä, että hakemuksen kohteena olevassa asiassa on kysymys B:n ja A:n yhteisen lapsen asumisesta ja näin ollen asialla on vahva liityntä niin B:n kuin asianosaisten lapsenkin perus- ja ihmisoikeustasoisena oikeutena suojattuun perhe-elämän suojaan. B:n oikeusturvan kannalta riittävänä ei tämän vuoksi voida pitää mahdollisuutta panna lapsen asumista koskeva hakemus uudelleen vireille käräjäoikeudessa.

Oikeudenkäyntikulut

[...]

Päätöslauselma

B:n hakemus hyväksytään.

B oikeutetaan puhevallan menettämisen uhalla viimeistään seitsemäntenä päivänä tämän päätöksen antamispäivästä lukien ilmoittamaan tyytymättömyyttään Satakunnan käräjäoikeuden 11.1.2022 antamaan päätökseen nro 1001 4110. Tyytymättömyyttä on ilmoitettava suullisesti tai kirjallisesti käräjäoikeuden kansliassa ennen sen aukioloajan päättymistä. Tyytymättömyyttä ilmoittaessaan B:n tulee antaa tai ilmoitukseensa liittää tämä päätös. Hyväksyttyään tyytymättömyyden ilmoituksen käräjäoikeuden on annettava B:lle lainmukainen valitusosoitus.

Puhevallan menettämisen uhalla B:n on viimeistään kolmantenakymmenentenä päivänä tämän päätöksen antamispäivän jälkeen ennen käräjäoikeuden kanslian aukioloajan päättymistä toimitettava kansliaan valituskirjelmänsä. Muutoin B:n on noudatettava hyväksytyn tyytymättömyyden ilmoituksen jälkeen annettavaa valitusosoitusta.

Mikäli B hyväksytysti ilmoittaa tyytymättömyyttä tässä päätöksessä annetussa määräajassa, tulee käräjäoikeuden ilmoittaa siitä hänen vastapuolelleen ja liittää tähän ilmoitukseen vastavalitusta koskeva valitusosoitus.

Käräjäoikeuden on liitettävä tämä päätös hovioikeudelle toimitettaviin valitusasiakirjoihin.

[...]

Asian ovat hovioikeudessa ratkaisseet hovioikeudenneuvokset Antti Vaittinen, Hagar Nordström ja Timo Saranpää.

Ratkaisu on yksimielinen.

Lainvoimainen.