Mediatuomariverkosto

Mikä on mediatuomari?

Mediatuomaritoiminnan tarkoituksena on lisätä tuomioistuinten toiminnan läpinäkyvyyttä. Lisäksi tavoitteena on lisätä yleistä tietämystä tuomioistuinten toiminnasta ja yleisesti oikeuskäytännöistä. Tarkoituksena on myös helpottaa sekä median että tuomioistuinten työtä ja lisätä vuorovaikutusta. Mediatuomaritoiminta edistää tuomioistuinten julkisuutta sekä pyrkii poistamaan tietämättömyydestä johtuvia epäselvyyksiä ja väärinkäsityksiä.

Mediatuomarit esiintyvät mediassa itsenäisinä asiantuntijoina. He eivät ota kantaa tuomioiden oikeellisuuteen eivätkä kommentoi yksittäisiä asioita. Vireillä olevan yksittäisen asian viestinnästä vastaa kyseisen oikeudenkäynnin puheenjohtaja.

Tuomioistuimen yleisestä viestinnästä vastaa aina päällikkötuomari.

Taustaa

Pääsääntöisesti tieto oikeudenkäynneistä ja niissä käsiteltävistä asioista välittyy suurelle yleisölle median kautta.

Oikeusvaltioperiaatteeseen kuuluu oikeudenkäynnin julkisuus. Julkisuusperiaate merkitsee sitä, että oikeudenkäynti ja oikeudenkäyntiasiakirjat ovat pääsääntöisesti julkisia. Jokaisella on siten oikeus olla läsnä asian julkisessa käsittelyssä ja saada tieto julkisista oikeudenkäyntiasiakirjoista. Lue lisää oikeudenkäynnin julkisuudesta .

Helsingin hovioikeuspiirin laatuhankkeen yhteydessä vuonna 2016 havaittiin, etteivät tuomarit aina ymmärtäneet, miten media toimii. Tiedettiin myös, että jokaisella tuomarilla ei ole mahdollisuutta käyttää aikaa mediaosaamisen ja -ymmärtämisen täydelliseen haltuunottoon. Oikeustoimittajat puolestaan kokivat, että he eivät saaneet helposti käsiinsä tarvitsemiaan tietoja, koska tuomarit eivät pystyneet kommentoimaan käsittelemiään asioita tai antamaan haastatteluja niihin liittyen.

Tiedonkulun selkeyttämiseksi ja oikean tiedon välittämiseksi tarvittiin linkki median ja tuomioistuinten välillä ja sellaiseksi linkiksi ryhdyttiin suunnittelemaan mediatuomaritoimintaa.

Mediatuomaritoimintaa kokeiltiin ensimmäisen kerran vuonna 2018 Helsingissä. Kokeilusta saatujen positiivisten kokemusten myötä toimintaa ryhdyttiin käynnistämään myös muualla Suomessa.

Tällä hetkellä Suomen käräjäoikeuksissa ja hovioikeuksissa on yhteensä 23 mediatuomaria.

Julkaistu 9.10.2023