Vakuutusoikeuden esittelijältä edellytetään kykyä tehdä ja perustella päätökset
Vakuutusoikeuden esittelijän työssä käsitellään erilaisia toimeentuloturva-asioita. Työ on ihmisläheistä sen kirjallisesta luonteesta huolimatta.
Salla Matilainen työskentelee määräaikaisena esittelijänä vakuutusoikeudessa. Vakuutusoikeus sijaitsee Helsingin Pasilassa. Matilaisen osastolla käsitellään monenlaisia asioita, joista yleisimpiä ovat työeläkkeisiin sekä asumis- ja elatustukiin liittyvät asiat. Kaikilla osastoilla on omat asiaryhmänsä.
Vakuutusoikeudessa käsiteltävät asiat ovat monipuolisia ja mielenkiintoisia. Uutta opittavaa löytyy aina. Osa Matilaisen työtehtävistä sisältää juridiikan lisäksi lääketieteellisiä näkökantoja, jolloin oppia saa myös lääketieteestä.
Kiinnostus tuomioistuimissa työskentelyyn
Matilainen on valmistunut oikeustieteen maisteriksi Lapin yliopistosta vuonna 2020. Häntä on aina kiinnostanut tuomioistuimissa työskentely. Niinpä jo opiskeluaikana hän hakeutui sekä käräjä- että vakuutusoikeuteen töihin. Ajatuksena oli kerryttää mahdollisimman paljon kokemusta erilaisista tuomioistuimista. Käräjäoikeudessa Matilainen toimi korkeakouluharjoittelijana ja käräjäsihteerinä.
Esittelijä on tärkeä palanen päätöksen muodostamisessa
Vakuutusoikeus on käsittelemissään toimeentuloturva-asioissa ylin muutoksenhakuaste joitakin asioita lukuun ottamatta. Esimerkiksi työeläkeasiassa vakuutusoikeuden päätöksestä ei voi valittaa. Siinä eläkelaitos käsittelee asian ensin ja antaa päätöksensä. Päätökseen voi hakea muutosta työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnalta. Lautakunnan päätökseen haetaan muutosta vakuutusoikeudelta.
Esittelijä perehtyy käsiteltävään asiaan ja valmistelee esittelymuistion ja päätösehdotuksen perusteluineen. Tämän jälkeen ehdotus kiertää kokoonpanon jäsenet. Jos kokoonpano on yksimielinen, ei ole tarvetta istuntokäsittelylle. Suulliset käsittelyt ovat harvinaisia. Kirjallisen luonteensa vuoksi työtä pystyy tekemään hyvin myös osittain etänä.
Ratkaisukokoonpanot riippuvat käsiteltävästä asiasta ja asiaryhmästä. Ratkaisukokoonpanoon kuuluu lähtökohtaisesti kolme lainoppinutta jäsentä, mutta tässäkin on poikkeuksia. Ratkaisukokoonpanossa voi olla jäsenenä myös lääkärijäsen ja lisäksi kaksi työoloja tai yritystoimintaa tuntevaa asiantuntijajäsentä. Tietyt asiat voidaan ratkaista myös kaksi- tai yksijäsenisissä kokoonpanoissa.
Tärkeää ja ihmisläheistä työtä
Työ esittelijänä edellyttää kykyä tehdä ja perustella päätökset. Työ on lisäksi hyvin itsenäistä, mutta vaatii myös yhteistyötaitoja kokoonpanotyöskentelyn vuoksi.
Matilainen korostaa työn merkitystä yksilölle.
”Työssä näkee konkreettisesti, kuinka tärkeä käsiteltävä asia on muutoksenhakijalle. Se on todella tärkeää muistaa. Se myös motivoi, kun huomaa pystyvänsä oikeasti auttamaan ihmisiä”, Matilainen pohtii.
”Vaikka työ on pitkälti kirjallista, on se silti ihmisläheistä. Muutoksenhakijat saavat ratkaisun omalle asialleen.”
Ura tuomioistuinlaitoksessa
Matilainen kuvailee tuomioistuinlaitosta hyväksi ja mielenkiintoiseksi työnantajaksi. Alku-uran määräaikaisuuksista huolimatta etenemismahdollisuudet ovat mainiot, ja koko uran ajan voi halutessaan työskennellä tuomioistuinlaitoksessa.
”Tämä on ollut todella hyvä paikka vastavalmistuneelle. Tukea saa aina ratkaisukokoonpanolta ja vanhemmilta kollegoilta”, Matilainen kehuu.
”Meillä on hyvä työilmapiiri, ja täällä on kivaa tehdä töitä.”
Matilaisen mukaan esittelijänä työskenteleminen on luonnollinen alku uralle. Se toimii hyvänä ponnahdusalustana esimerkiksi tuomarin uraa tavoittelevalle. Omaa osaamistaan voi laajentaa eri oikeusasteissa ja tuomioistuimissa.
Julkaistu 13.9.2022