Itä-Suomen hallinto-oikeus pähkinänkuoressa

Itä-Suomen hallinto-oikeus on oikeusministeriön hallinnonalaan kuuluva riippumaton tuomioistuin. Hallinto-oikeudessa ratkaistaan valitusasioita, jotka koskevat muutoksenhakua hallintoviranomaisten valituskelpoisiin päätöksiin, hallintoriita-asioita ja muita asioita, jotka kuuluvat hallinto-oikeuden toimivaltaan.

Itä-Suomen hallinto-oikeus on yksi maamme alueellisista hallinto-oikeuksista. Hallinto-oikeuden tuomiopiiri ulottuu Pohjois-Savon, Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan, Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson maakuntiin. Tuomiopiirin alueella asuu yli 800 000 ihmistä. Itä-Suomen hallinto-oikeus sijaitsee Kuopiossa ja on kaksikielinen.

Itä-Suomen hallinto-oikeuteen tulee vireille vuosittain noin 3000 asiaa. Ratkaistavat asiat liittyvät laajasti yhteiskunnan eri aloihin, kuten valtio-oikeuteen ja yleishallintoon, itsehallintoon, rakentamiseen ja ympäristöön, ulkomaalaisasioihin, sosiaali- ja terveydenhuoltoon, taloudelliseen toimintaan, liikenteeseen sekä verotukseen.

Hallinto-oikeudessa asioiden käsittely tapahtuu pääosin kirjallisesti asiakirjojen perusteella. Asianosaisen vaatimuksesta tai asian selvittämiseksi voidaan tarvittaessa järjestää esimerkiksi katselmus tai suullinen käsittely. Tietyissä laissa määrätyissä asioissa hallinto-oikeuden ratkaisukokoonpanoissa on mukana myös asiantuntijajäseniä. Hallinto-oikeuden päätöksiin voi useimmiten hakea muutosta tai valituslupaa korkeimmalta hallinto-oikeudelta.

Hallinto-oikeuden toimintaa johtaa ylituomari. Johtoryhmä toimii ylituomarin tukena hallinto-oikeuden toiminnan johtamisessa ja kehittämisessä. Hallinto-oikeuden lainkäyttötoiminta on jakautunut kolmelle osastolle, joiden toiminnasta vastaavat osastojen johtajat. Hallintojohtaja johtaa hallinto-osastoa, jossa työskentelee tuomioistuimen yleishallinnosta ja tukitoiminnoista vastaavaa henkilöstöä.



Julkaistu 18.7.2022