Maksuhäiriömerkintä

Velan tai laskun maksamatta jättämisestä voi saada luottotietoihin maksuhäiriömerkinnän.

Maksuhäiriömerkintä ei tule yllättäen, siitä varoitellaan maksumuistutuksissa ja maksuvaatimuksissa. Ensimmäisestä maksuhäiriömerkinnästä ilmoitetaan erikseen kirjeitse.

Maksuhäiriömerkintä tulee muun muassa käräjäoikeuden velkomustuomiosta, ulosoton perinnästä tai velkajärjestelyhakemuksen jättämisestä käräjäoikeuteen. Maksuhäiriömerkintä voi tulla aikaisintaan noin kahden kuukauden kuluttua eräpäivästä. Maksuhäiriömerkintöjä on erilaisia ja niillä on erilaiset voimassaoloajat.

Maksuhäiriömerkintä saattaa vaikeuttaa esimerkiksi asunnon, puhelinliittymän tai vakuutuksen saamista. Maksuhäiriömerkintä voi estää uuden työpaikan saamisen, jos työtehtäviin liittyy taloudellista vastuuta.

Maksuhäiriömerkintä voi pelottaa. Laskujen ja velkojen maksamista lainalla kannattaa kuitenkin harkita tarkkaan tai usein jopa välttää, koska velkakierre usein syventää taloudellisia ongelmia.

Jos huolehdit voimassa olevan puhelinliittymän, kotivakuutuksen ja vuokran maksamisesta ajallaan, maksuhäiriömerkintä ei vaikuta ennen maksuhäiriömerkintää tehtyihin sopimuksiin.

Jos sinulla on maksuvaikeuksia, ota mahdollisimman pian yhteyttä velkojiin ja sovi maksujärjestelyistä. Huolehdi että tulot riittävät menoihin, jotta velkaantuminen pysähtyy.

Lue lisää perinnän etenemisestä täältä.

Lue lisää maksuhäiriömerkinnöistä Kilpailu- ja kuluttajaviraston sivuilta.

Julkaistu 2.12.2020